Digitoday

Valikko

Tässä kaupungissa harrastetaan eniten nettiflirttiä

Ateena on maailman flirttikeskus, kertoo maanantaina julkistettu selvitys. Yhteisösivusto Badoon tekemän selvityksen mukaan ateenalaiset harrastavat eniten maailmassa teerenpeliä internetissä.
Selvityksessä laitettiin kaupunkeja järjestykseen sen mukaan, kuinka monta kertaa kuukaudessa keskiverojäsen harrastaa flirttiä Badoon yhteisösivustolla.

Toiseksi flirttailevin kaupunki oli Moskova. Romanttinen Rooma sijoittui kahdeksanneksi.

Kymmenen parhaan joukkoon ylsi Rooman lisäksi kaksi italialaista (Torino, Bari) kaupunkia. Lisäksi kymmenikköön nousi Kiova ja Azerbaidzanin Baku sekä Tunisia, Kuwait ja Beirut.

Madrid oli 31. ja Pariisi 38. Muista suurkaupungista Lontoo ylsi sijalle 57, Berliini 79 ja New York 89.

Ateenan Lonely Planet -matkaoppaan kirjoittanut Victoria Kyriakopoulous ei ole yllättynyt tuloksista, koska ateenalaisilla on hedonistinen elämäntapa.

– Ateenalaiset pitävät juhlimisesta ja puhumisesta. Flirttailu on osa sosiaalista kanssakäymistä. Vanhukset flirttailevat, naimisissa olevat flirttailevat, nyt nuoret vain käyttävät teknologiaa tehdäkseen sitä, mitä ateenalaiset ovat aina tehneet, Kyriakopoulos sanoi uutistoimisto Reutersille.

Badoo analysoi selvitystään varten yli 12 miljoonaa flirttauskontaktia kuukauden ajalta lähes 200 kaupungissa 180 maassa. Viestit haravoitiin sivuston 108 miljoonalta käyttäjältä.

Selvityksessä Badoon ateenalainen käyttäjä harrasti flirttailua kuukauden aikana keskimäärin 25,7 kertaa. Tämä on yli kaksi kertaa kuin Rio de Janeirossa (12,4), Varsovassa (12,1) ja Prahassa (12,6).

Pariisissa nettiflirttiä harrastettiin 20,7, Lontoossa 19,0 ja Berliinissä 17,7 kertaa. Newyorkilaiset kosiskelivat toisiaan 16,1 kertaa kuukaudessa.

Verkkokävijäliikennettä mittaavan Alexa Internetin mukaan Badoo on maailman 150. suosituin nettisivusto.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    3. 3

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    4. 4

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    5. 5

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    6. 6

      Kova sivutuuli sulki kiitoteitä Helsinki-Vantaalla

    7. 7

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    8. 8

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    9. 9

      Muistatko Rion avajaisissa säväyttäneen öljytyn tongalaisen? Sama mies kantoi lippua MM-Lahden torilla

    10. 10

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    9. 9

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    10. 10

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    7. 7

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    8. 8

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    3. 3

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    4. 4

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    5. 5

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    6. Näytä lisää