Digitoday

Valikko

Kasettimaksu uudistetaan kevään aikana

Selvitysmiehellä on vain toukokuun puoliväliin asti aikaa hieroa uudenlainen malli hyvitysmaksulle eli niin sanotulle kasettimaksulle.

Yleisradion entinen toimitusjohtaja Arne Wessberg alkaa selvittää hyvitysmaksujärjestelmän uudistamista, opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) kertoo.

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin (RKP) kutsui Wessbergin tutkimaan, miten tekijänoikeuteen liittyvä hyvitys tekijöille heidän teostensa yksityisestä kopioinnista olisi tarkoituksenmukaisinta järjestää.

Wessbergillä on aikaa vain toukokuun 13:een asti. Tämä viestii halusta saada nopeita ratkaisuja pitkään kysyttäneeseen aiheeseen.

Sopiminen EU:ssa
kestää kauan

Hyvitysmaksua kerätään laitteista, joita katsotaan käytettävän merkittävissä määrin yksityiseen kopiointiin. Tällaisia välineitä ovat esimerkiksi cd-levyt, videotallentimet, digitaalisen musiikkisoittimet ja uutena lisäyksenä ulkoiset kiintolevyt.

Laitemaksuun perustuva järjestelmä on joutunut viime vuosina voimakkaan kritiikin kohteeksi. Arvostelua on kantautunut niin taiteilijoilta kuin laitevalmistajiltakin.

Taiteilijat ovat huolestuneet maksukertymän voimakkaasta alenemisesta samalla, kun yksityisen kopioinnin on oletettu kasvaneen maksujen ulkopuolisissa laitteissa. Valmistajat taas ovat huolissaan laitteiden hinnassa näkyvän maksun vaikutuksesta myyntiin.

Arne Wessberg selvittää, mikä vaihtoehtoinen järjestely nykyiselle järjestelmälle olisi tarkoituksenmukaisin. Se ei OKM:n mukaan sulje pois mahdollisuutta, että nykyinen järjestelmä säilyisi jossain muodossa.

– Siihenkin lopputulokseen voidaan tulla, että nykyinen järjestelmä toimii ja sitä pitää kehittää, valtiosihteeri Marcus Rantala arvioi.

Pitkällä aikavälillä haetaan yhteistä EU-linjaa, jotta eri maiden kirjavat käytännöt yhtenäistettäisiin. Tämä ei kuitenkaan tapahtune riittävän nopeasti Suomen kannalta.

– Yhteinen sopiminen on ollut Suomen prioriteetti, mutta siihen menee kyllä aikaa. Olen leikillisesti sanonut, että jos valmista on vuonna 3050, niin se olisi hyvä, Rantala jatkaa.

Päätöksiä ennen
vuoden loppua?

Ensi vuoden hyvitysmaksuista päätetään tämän vuoden lopulla. Varsinaista uutta järjestelmää ei välttämättä ole vielä silloin, mutta toivottavasti on olemassa edes linjapäätös siitä, mihin suuntaan hyvitysmaksuja kehitetään, Rantala pohtii.

Järjestelmän tarkastelussa huomioidaan tekijöiden ja muiden oikeudenhaltijoiden oikeus kohtuulliseen korvaukseen yksityisestä kopioinnista, kuluttajien oikeutetut intressit sekä mahdollisuudet kehittää sähköistä kaupankäyntiä.
 
Selvityksen tulee sisältää ehdotus järjestelystä, sen rahoittamisesta sekä siihen liittyvästä päätöksenteko- ja organisointimallista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lahden MM-kisojen suomalaistoivo sai iltapäivällä todella ikäviä uutisia – ”Ärräpäät lentelivät”

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

    4. 4

      Venäläislehti: Suomesta operoitiin kymmenien miljoonien eurojen laitonta asekauppaa

    5. 5

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    6. 6

      Europolin joulukalenteri poiki ensimmäisen pidätyksen – poliisi sai yleisövihjeen kahvilan kokista

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    9. 9

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    10. 10

      Nuori äiti julkaisi suloisen kuvan itsestään ja pojastaan – kuva ei kerro kaikkea: Mukana totuudenmukainen viesti lapsista haaveileville

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    6. 6

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    7. 7

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    8. 8

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    9. 9

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    10. 10

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lahden MM-kisojen suomalaistoivo sai iltapäivällä todella ikäviä uutisia – ”Ärräpäät lentelivät”

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

    4. 4

      Venäläislehti: Suomesta operoitiin kymmenien miljoonien eurojen laitonta asekauppaa

    5. 5

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    6. Näytä lisää