Digitoday

Valikko

Elop: Nokia muuttuu nopeammin kuin koskaan

Matkapuhelinvalmistaja Nokia on karsinut turhaa kokouksessa istumista ja tekee ennätysnopeasti päätöksiä, toimitusjohtaja Stephen Elop sanoi mediatapaamisessa.

Toimitusjohtaja Stephen Elopin mukaan Nokia muuttuu yrityshistoriansa kovinta vauhtia. Muutosvauhti on samalla tasolla kuin kilpailijoilla, Elop kehui keskiviikkona Abu Dhabissa järjestetyssä Media Summit 2011 -tapahtumassa.

Elop kertoi, miten hän Nokialle tullessaan lähetti työntekijöille sähköpostia ja pyysi nältä kommenteja yhtiöstä. Hän saikin palautetta yhtiön kömpelöstä päätöksenteosta ja hitaasta tavasta toimia.

Yhtiö on Elopin mukaan viime kuukausina paitsi muuttanut strategiaansa myös muuttanut tapaansa toimia. Työntekijöiden aikaa on mennyt liikaa prosesseihin, komiteoihin, johtokuntiin, toimikuntiin.

– Ihmisten aikaa menee liikaa asioiden pohdiskeluun sen sijaan että mentäisiin vahvasti eteenpäin sellaisiin asioihin, joita muutamme.

Lontoossa 11. helmikuuta esitetyt julkistukset on Elopin mukaan ensimmäinen esimerkki Nokian kyvystä tehdä nopeita päätöksiä.

Elop kertoi Nokialle tullessaan huomanneensa, miten Nokian organisaatio ja Suomen kansa välittävät syvästi Nokiasta. Saattoi havaita, että yhtiössä tarvitaan muutoksia.

– Jotkut päätöksistämme tulevat olemaan vaikeita työntekijöille, niillä on kielteistä vaikutusta heidän ja heidän perheidensä elämään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    4. 4

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    5. 5

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    6. 6

      Rintasyöpä voi oireilla muutenkin kuin pattina – sitruunakuva auttaa tunnistamaan, milloin pitää olla huolissaan

    7. 7

      Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

    8. 8

      Suora lähetys juuri nyt: Britannian pääministerin odotetaan paljastavan kovan Brexit-linjan

    9. 9

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    10. 10

      Aiemmin sensuroidut Muumi-jaksot esitetään ensimmäistä kertaa Suomessa – luvassa kiroilua, demoneita ja väkivaltaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    7. 7

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    10. 10

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    9. 9

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    4. 4

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    5. 5

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    6. Näytä lisää