Digitoday

Valikko

Tutkimusyhtiö ennustaa Nokian Windows-puhelimista floppia

Tutkimusyhtiö ABI Research arvioi, että Microsoftin Windows Phone 7 -käyttöjärjestelmää käyttävien puhelimien markkinaosuus jää seitsemään prosenttiin vuonna 2016, vaikka se on käytössä Nokian älypuhelimissa.
Tutkimusyhtiö ABI Research ennustaa, että Android-käyttöjärjestelmää käyttävät puhelimet saavuttavat 45 prosentin markkinaosuuden vuoteen 2016 mennessä.

ABI Researchin mukaan maailmassa toimitettiin viime vuonna 302 miljoonaa älypuhelinta, eli 71 prosenttia enemmän kuin 2009.

Android on yhdysvaltalaisen Googlen älypuhelimia varten kehittämä käyttöjärjestelmä. Microsoftin Windows Phone -käyttöjärjestelmän tutkimusyhtiö arvioi menestyvän paljon heikommin.

– Windows Phone 7:n täytyy menestyä uskomattoman hyvin Nokia-kanavan kautta, jotta se saisi seitsemää prosenttia suuremman osuuden markkinasta vuonna 2016, sanoo analyytikko Michael Morgan.

ABI Researchin ennuste merkitsisi Nokian markkinaosuuden huimaa pudotusta. Esimerkiksi tutkimusyhtiö Strategy Analyticsin mukaan Nokian oman arvion mukaan yhtiön markkinaosuus viime vuoden loka–joulukuun älypuhelinkaupasta oli 31 prosenttia.

Windows Phone 7 -puhelimia toimitettiin viime vuoden viimeisellä neljänneksellä kaksi miljoonaa kappaletta, ABI Research arvioi. Tutkimusyhtiön mukaan Android-käyttöjärjestelmä oli 69 miljoonassa viime vuonna toimitetussa puhelimessa.

– Androidilla, Badalla ja Blackberyllä on erinomainen tilaisuus täyttää tyhjiö, joka jää Symbian-käyttöjärjestelmän kadotessa seuraavan kahden vuoden kuluessa, sanoo Morgan.

Microsoftin Windows Phone 7 - ja Samsungin Bada -käyttöjärjestelmät on molemmat suunnattu halpoihin ja keskihintaisiin älypuhelimiin. Bada-puhelimia on toimitettiin ABI Researchin mukaan viime vuonna neljä miljoonaa kappaletta, joten käyttöjärjestelmän suosio on lähtenyt hyvin kasvuun. Tutkimusyhtiön mukaan Bada voi saavuttaa 10 prosentin markkinaosuuden vuoteen 2016 mennessä.

Applen iOS-käyttöjärjestelmä, eli iPhone-puhelimet saavuttivat tutkimusyhtiön mukaan viime vuonna 15 prosentin markkinaosuuden. ABI Research arvioi, että iOS:n osuus kasvaa vuoteen 2016 mennessä 19 prosenttiin.

Kanadalaisen RIM:n Blackberry-käyttöjärjestelmällä oli 16 prosentin markkinaosuus vuonna 2010 myydyistä älypuhelimista, ja ABI Research arvioi osuuden laskevan 14 prosenttiin.

– RIM:n pieni menetys ei välttämättä tarkoita toimitusmäärien laskua, sanoo johtaja Kevin Burden.

– RIM on löytänyt markkinarakonsa, mutta kuluttajamarkkina kasvaa nopeammin kuin yhtiön osuus siitä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    2. 2

      Poliisi tutkii: Nuorisojoukko pahoinpidellyt useita alaikäisiä Espoossa – kuvasivat teot videolle

    3. 3

      Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

    4. 4

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    5. 5

      Moni suomalainen kasaa nurkkiinsa liikaa roinaa – näitä hamstrataan eniten

    6. 6

      Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

    7. 7

      Moottori: Trafin LIVE-laskurissa kaunistellaan autoilun kustannuksia – näin kalliiksi muuttuu ajaminen vuoden 2014 Skoda Octavialla

    8. 8

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    9. 9

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    10. 10

      Huima muutos: Povipommista kuoriutui tv-ohjelmassa upea kaunotar – irtoripset ja meikkikerros saivat kyytiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    4. 4

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    5. 5

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    6. 6

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    7. 7

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    8. 8

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    9. 9

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    10. 10

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    2. 2

      Poliisi tutkii: Nuorisojoukko pahoinpidellyt useita alaikäisiä Espoossa – kuvasivat teot videolle

    3. 3

      Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

    4. 4

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    5. 5

      Moni suomalainen kasaa nurkkiinsa liikaa roinaa – näitä hamstrataan eniten

    6. Näytä lisää