Digitoday

Valikko

Google muovaa YouTubesta television vaihtoehtoa

Google aikoo uudistaa videopalvelu YouTuben ja luoda palveluun useita alkuperäistä ohjelmistoa esittäviä kanavia, Wall Street Journal kirjoittaa.

Googlella on suuria suunnitelmia YouTuben varalle, asiasta tietävät henkilöt kertoivat Wall Street Journalille. Yhtiö aikoo järjestää sisältöä kanaville ja olla hyvissä asemissa, kun nettiin kytkeytyvät televisiot marssivat markkinoille.

Suunnitelluista kanavista parisenkymmentä esittäisi viikossa tuntikausien edestä ammattimaisesti tuotettua alkuperäisohjelmistoa.

Palvelussa on jo nyt runsaasti käyttäjien synnyttämiä kanavia, jotka keskittyvät lukuisiin eri aihepiireihin. WSJ:n lähteiden mukaan Google aikoo käyttää sata miljoonaa dollaria vain verkkoon tarkoitetun halvan sisällön tarjoamiseksi.

Mainoksia esittävien kanavien on tarkoitus tehdä YouTubesta houkuttelevampi vaihtoehto televisiolle. Muutosten on määrä alkaa ennen vuoden loppua.

Vuonna 2005 perustettu YouTube siirtyi Googlen omistukseen seuraavana vuonna. Internet-jätillä on ollut vaikeuksia tehdä rahaa maailman kolmanneksi vieraillummalla verkkosivustolla. Nyt YouTube on lähellä nousua voitolliseksi.

Googlen tv-hankkeet toisaalla ovat edenneet hitaasti. Yhtiö on halunnut markkinoille televisioita, joissa ajetaan sen ohjelmistoja ja saikin sellaisia myyntiin viime vuoden lopulla Sonyn kanssa. Sittemmin on kuitenkin ollut hiljaisempaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    2. 2

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    5. 5

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    6. 6

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    7. 7

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    8. 8

      Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

    9. 9

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    10. 10

      Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    10. 10

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    2. 2

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    5. 5

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    6. Näytä lisää