Digitoday

Valikko

Peliala kärsii työvoimapulasta

Suomen pelialalla olisi tarvetta 150–200 uudelle tekijälle vuosittain, jotta kasvu voisi jatkua. GamePro-ohjelma kouluttaa väkeä pelialan tarpeisiin.
Pelien tekeminen Suomessa työllistää tällä hetkellä noin 1200 ihmistä. Ala on vahvassa kasvussa, mutta kasvun jatkuminen vaatii noin 150–200 uutta ihmistä alalle vuosittain. Oppilaitosten antama koulutus alalle on hajanaista ja sitä on vähän, minkä vuoksi peliala kouluttaa GamePro-ohjelmallaan ihmisiä alalle. 

GamePro-koulutuksen järjestävät Suomen pelintekijöiden kattojärjestö Neogames yhdessä Saranen Consultingin kanssa. Toukokuussa alkava ja seitsemän kuukautta kestävä ohjelma kouluttaa noin 20 ihmistä peliyritysten tarpeisiin. 

– Suomessa osaamisen taso on korkea, joten geneerisesti hyvä ohjelmoija on helppo kouluttaa pelialalle, vaikka pelialan tarpeet ovat hyvinkin spesifisiä, kertoo pelitalo RedLynxin toimitusjohtaja Tero Virtala.

Ohjelmoijien lisäksi tarvetta on muun muassa graafikoille ja testaajille.

GamePro-kurssin kooksi määräytyi noin 20 opiskelijaa Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen antaman rahoituspäätöksen perusteella. Tarvetta olisi kouluttaa isompikin joukko. Kurssille pääsevien näkymät ovat hyvät.

– Ensimmäinen GamePro-koulutus järjestettiin kaksi vuotta sitten. Kurssin aloitti 14 opiskelijaa, joista 11 valmistui. Käytännössä kaikki saivat töitä. Hakijoita kurssille oli 280, sanoo Saranen Consultingin Antti Ilmo.

Kasvu
kotimaasta

Uusia ihmisiä alalle haetaan ensisijaisesti Suomesta. Neogamesin johtaja KooPee Hiltusen mukaan ulkomaisten osaajien rekrytointi ei ratkaise ongelmaa, sillä työvoimapulaa on myös ulkomailla.

– Lisäksi pelinkehityksen ydintä ei voi ulkoistaa. Kun pelin antaa intialaisille koodattavaksi, se pitää tehdä käytännössä ensin itse valmiiksi, sanoo pelitalo Housemarquen toimitusjohtaja Ilari Kuittinen.

Suomalaisyritykset ovat pärjänneet hyvin pelien jakelun muuttuessa digitaaliseksi. Viennin osuus peleistä on kasvanut jakelukanavien digitalisoituessa. Lisäksi suomalaispelit saavat enemmän näkyvyyttä. 

– Osa kasvusta tulee siitä, että pelitoimiala laajenee itsensä ulkopuolelle. Tulevaisuudessa ala toimii siten, että pelit tekevät sisällön tunnetuksi ja muut tuotteet tulevat perässä, sanoo KooPee Hiltunen.

Tämä tarkoittaa sitä, että immateriaalioikeudet laajenevat peleistä myös muihin oheistuotteisiin, kuten leluihin ja elokuviin. 

GamePro ei ole ainoa meneillään oleva pelialan järjestämä koulutusohjelma Suomessa. Angry Birdsillä läpimurron tehneellä Rovio Mobilella on oma koulutusohjelmansa, Rovio Academy.  

Suomen pelialalla toimii tällä hetkellä 60–70 yritystä, ja arvio alan liikevaihdosta vuonna 2010 on 100 miljoonaa euroa. 90 prosenttia peleistä myytiin ulkomaille. Eniten suomalaisia pelejä ostettiin Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

Neogamesin varovaisten arvioiden mukaan Suomen pelialan liikevaihto vuonna 2020 on 540 miljoonaa euroa, joista 330 miljoonaa tulee suoraan pelien tekemisestä ja loput oheistoiminnoista. Alan arvioidaan tuolloin työllistävän 6600 ihmistä, joista suoraan pelien parissa työskentelee 3500.

Pelialan keskiansio vuonna 2008 oli 2965 euroa kuukaudessa, mikä oli 20 euroa suomalaisten keskipalkkaa korkeampi. Koska työntekijät ovat alalla keskimäärin muuta työväestöä nuorempia, on ala hyvin palkattu. Lisäksi bonuspalkkiot ovat tuntuvia monissa firmoissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    5. 5

      Katso kuvagalleria Linnan juhlien jatkoista

    6. 6

      Poliisi: Uusnatsi ja antifasisti pantiin vahingossa samaan autoon – Eivät tienneet, että miehet eivät ole ”samalla puolella”

    7. 7

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien sympaattisin vieras? – Äänestä!

    9. 9

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    10. 10

      Kuin ilmetty äitinsä! Eija-Riitta Korholan tytär Reeta Vestman säväytti lyhyehkössä pitsiluomuksessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    3. 3

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    4. 4

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    7. 7

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    8. 8

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    9. 9

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    10. 10

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    5. 5

      Katso kuvagalleria Linnan juhlien jatkoista

    6. Näytä lisää