Digitoday

Valikko

TeliaSonera: Suomalaisille ei kuulu ruotsalaisten palkka

Telekonserni TeliaSoneran toimitusjohtaja Lars Nyberg ihmettelee suomalaisen ammattiliiton vaatimusta, jonka mukaan suomalaisille pitäisi maksaa samanlaista palkkaa kuin ruotsalaisille.
Toimitusjohtaja Lars Nyberg sanoi tiistaina TeliaSoneran tulosjulkistukseen liittyvässä tiedotustilaisuudessa, että kullakin markkinoilla pitää maksaa palkkaa markkina-alueen palkkatason mukaan.

Nyberg kommentoi suomalaisen toimihenkilöitä edustavan ammattiliiton lakkoa. Ammattiliitto Pro käynnisti maanantaina lakon Sonerassa. Pron yksi vaatimus on, että suomalaisille pitää tarjota  samanlaista palkkaa ja muutosturvaa kuin ruotsalaisille.

Nyberg teilasi ajatuksen. Hän sanoi, että saman logiikan mukaisesti telekonsernin työntekijät voisivat ryhtyä vaatimaan Yhdysvaltojen palkkatasoa.

– Johtajille pitäisi ryhtyä maksamaan samanlaisia bonuksia kuin Yhdysvalloissa.

Nyberg korosti tilaisuudessa, että suomalaisen ammattiliiton lakko on laiton. Yksi kiistan kohde on työpaikkojen siirto toiselle paikkakunnalle.

Nyberg sanoo, ettei TeliaSoneralla ole mitään hävettävää toiminnassaan. Yhtiö tullut avokätisesti työntekijöitä vastaan.

Ammattiliitto Pro käynnisti tällä viikolla toisen lakon TeliaSoneran Suomen laajakaistatoiminnoista. Ensimmäinen lakko oli maalis–huhtikuun vaihteessa. Pron mukaan lakossa on 3 000 työntekijää.

Nybergin tietojen työtaisteluun osallistui ensimmäisellä kierroksella alle kolmasosa tästä.

– Nyt osallistujia on vieläkin vähemmän, Nyberg sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

    3. 3

      Lahdenväylällä pahannäköinen onnettomuus – henkilöauto pyörähti katon kautta ympäri

    4. 4

      Poliisi kertoo Imatran järkyttävät tapahtumat: Epäilty ajoi paikalle, ampui lähietäisyydeltä

    5. 5

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    6. 6

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

    3. 3

      Lahdenväylällä pahannäköinen onnettomuus – henkilöauto pyörähti katon kautta ympäri

    4. 4

      Poliisi kertoo Imatran järkyttävät tapahtumat: Epäilty ajoi paikalle, ampui lähietäisyydeltä

    5. 5

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    6. Näytä lisää