Digitoday

Valikko

Elop kaivoi luksuspuhelimen taskustaan

Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop käyttää tällä hetkellä Nokian uutta Oro-luksuspuhelinta yhtenä monista matkapuhelimistaan.
Stephen Elop kertoi uudesta puhelinhakinnastaan Nokian kiinalaisessa blogissa julkaistulla videolla, jossa hän tarkensi muun muassa Symbianin tulevaisuutta.

Videolla haastattelija kysyi, mitä puhelinta Elop tällä hetkellä käyttää. Elop aloitti vastauksensa kertaamalla kantavansa aina mukanaan monia puhelimia, jotka ovat Nokian tuoreimpia ja vielä julkaisemattomia malleja sekä myös kilpailijoiden tuotteita.

– Täällä Kiinassa yksi on tämä kaunis laite, Oro. Tästä kyseisestä laitteesta olemme ylpeitä. Se yhdistää hienot materiaalit testattuun alustaan, Elop sanoi ja kaivoi taskustaan Nokian tällä viikolla esitellyn luksuspuhelimen.

Oro-puhelin on Nokian C7-puhelimeen perustuva luksusmalli. Puhelimen painikkeet ovat safiiria, takaosa aitoa nahkaa ja reunus 18-karaatin kultaa. Puhelimessa on Symbian 3 -käyttöjärjestelmä. Syksyllä myyntiin tulevan mallin lähtöhinta on 800 euroa.

Viisi puhelinta

Elop on aiemmin kertonut kantavansa mukanaan viittä erilaista puhelinta: BlackBerryä, iPhonea, Windows Phone -puhelinta ja kahta Nokian mallia.

Helmikuussa Elop käytti lehtitietojen mukaan Nokian silloin julkistettua E7-bisnespuhelinta. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    5. 5

      Trump hyökkäsi Kiinan toimia vastaan Twitterissä

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    7. 7

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    8. 8

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    9. 9

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    10. 10

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    10. 10

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    5. 5

      Trump hyökkäsi Kiinan toimia vastaan Twitterissä

    6. Näytä lisää