Digitoday

Valikko

Windows 8 myyntiin vasta ensi vuonna

Microsoft ei aio aloittaa Windows 8 -käyttöjärjestelmän myyntiä tämän vuoden aikana. Yhtiö on esitellyt käyttöjärjestelmänsä seuraavaa versiota it-alan tapahtumissa.

Ohjelmistoyhtiö Microsoft esitteli keskiviikkona Windows-käyttöjärjestelmänsä Windows 8 -versiota teknologiatapahtumissa Kaliforniassa ja Taiwanissa.

Windows 8 -käyttöjärjestelmä on tarkoitettu tietokoneille ja tablet-laitteille, joten sitä voi näyttää joko hiirellä tai kosketusnäytöillä. Esitysten perusteella Windows 8:n käyttöliittymä perustuu samankaltaisille ruuduille eli tiilillle kuin Microsoftin älypuhelimille tarkoitettu Windows Phone 7 -käyttöjärjestelmä. Ohjelmia pääsee käyttämään ruutuja klikkaamalla tai koskettamalla.

Käyttöliittymän ruuduissa voi näyttää myös sovelluksen tuottamaa tietoa, esimerkiksi sääsovellus voi näyttää säätilan käyttöliittymän alkusivun ruudussa ilman, että sovellusta avataan.

Microsoft pyrkii uudella käyttöjärjestelmällä valtaamaan asemia tablet-markkinoilta, joita hallitsee Applen iPad. Uutistoimisto Bloombergin mukaan Microsoft julkaisee Windows 8 -käyttöjärjestelmän vasta ensi vuonna. Yhtiö aikoo kertoa lisätietoja Windows 8 -käyttöjärjestelmästä kehittäjäkonferenssissa myöhemmin tänä vuonna.

Uudella käyttöjärjestelmällä voi käyttää myös nykyisiä Windows-ohjelmia.

Microsoft kertoi Windows 8 -käyttöjärjestelmästä myös Taiwanissa Taipeissa järjestetyssä Computex -tietotekniikkatapahtumassa. Microsoft esitteli käyttöjärjestelmän toimintaa Dell-, Asustek ja Qanta Computer -yhtiöiden valmistamilla tietokoneilla ja tablet-laitteilla. Laitteissa oli Qualcomm-, Texas Instruments ja Nvidia-yhtiöiden valmistamat ARM-arkkitehtuurille perustuvat prosessorit.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    6. 6

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    7. 7

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    8. 8

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    9. 9

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    10. 10

      Testaa, miten sinkku olet!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    6. Näytä lisää