Digitoday

Valikko

Pentagon menetti 24 000 tiedostoa hyökkääjille

Yhdysvaltain puolustusministeriö paljasti keväisen vuodon samalla, kun se kertoi uudesta kyberstrategiastaan.
Yhdysvaltain puolustusministeriöltä Pentagonilta onnistuttiin varastamaan 24 000 tiedostoa maaliskuussa. Murrosta kertoi apulaispuolustusministeri William J. Lynn III, muun muassa Washington Post raportoi.

"Ulkomaiset tunkeutujat" veivät tiedostot Pentagonin nimeämättömältä toimittajalta. Lynn ei paljastanut teosta epäiltyjä tai mitä tietoa tiedostoissa oli. Hänen mukaansa viimeisen vuosikymmenen aikana puolustusyrityksiltä on viety teratavujen edestä dataa.

Ministeri puhui murrosta samalla, kun hän esitteli Pentagonin uutta kyberstrategiaa (pdf). Siihen sisältyy viisi strategista aloitetta, joiden myötä Pentagon aikoo ottaa täyden hyödyn irti kyberavaruudesta ja pönkittää verkkopuolustustaan.

Suurta vahinkoa
pienellä porukalla

Tietomurtojen uhka on korostunut laajemmin tänä vuonna. Toukokuussa esimerkiksi Pentagonin asetoimittaja Lockheed Martin joutui murretuksi, joskin yksityiskohtia ei paljastettu. Salaista tietoa ei väitetysti menetetty.

Ministeri Lynn kiinnitti alkuvuonna huomiota terroristien mahdollisuuksiin saada käsiinsä tuhoisa haittaohjelma kuten Stuxnet.

– Muutama tusina taitavaa ohjelmoijaa sandaaleissa ja Red Bullia juomassa voivat aiheuttaa paljon vahinkoa, Lynn aprikoi helmikuussa.

Viime kesänä apulaispuolustusministeri kertoi Pentagonin kärsimästä vakavasta tietomurrosta, joka onnistui flash-levyn avulla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    3. 3

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    4. 4

      Suosikkinäyttelijä kumosi Gilmoren tyttöihin liittyvän huhun: ”Haluan kertoa teille yhden asian”

    5. 5

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    6. 6

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    7. 7

      Poliisin virka-aseissa havaittu virhetoiminto – yli 2000 asetta kerätään huoltoon

    8. 8

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    9. 9

      Venäjä teki uusia linjauksia – ”pehmeä voima” otettiin osaksi ulkopolitiikkaa

    10. 10

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    8. 8

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    9. 9

      Testaa, miten sinkku olet!

    10. 10

      Kommentti: Kremlin ”suuri huoli” paistoi Putinin puheesta – tätä Venäjän johto pelkää eniten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    3. 3

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    4. 4

      Suosikkinäyttelijä kumosi Gilmoren tyttöihin liittyvän huhun: ”Haluan kertoa teille yhden asian”

    5. 5

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    6. Näytä lisää