Digitoday

Valikko

Aika käy pitkäksi? Älypuhelin auttaa

Iso osa älypuhelimen parissa vietetystä ajasta kuluu Facebookin, uutisten ja sähköpostien tarkisteluun, tutkimus paljastaa. Usein tarkistelua tehdään tylsistyneenä.

Tuoreen tutkimuksen mukaan suuri siivu älypuhelimen käytöstä on Facebookin, uutisten ja sähköpostin tarkistelua.

Tyypillinen tarkistelu kestää reilusti alle 30 sekuntia. Siinä ajassa ehtii avata näppäinlukon ja käyttää yhtä sovellusta.

Toiminta on usein rutinoitunutta. Sähköposti selataan työmatkalla bussissa ja uutissivustoille surffataan, jos aika käy pitkäksi.

− Meitä huolestuttaa se, että muodostuvat tavat suuntaavat käyttäjien huomion pois tärkeämmistä asioista. Jos opittu responssi [reaktio] esimerkiksi tylsyyteen on älypuhelimen selaaminen, käyttäjä huomaamattaan rajaa itseään ulos ympäröivästä maailmasta, Antti Oulasvirta Tietotekniikan tutkimuslaitos HIITistä sanoo

– Yhä useammat selvitykset raportoivat älypuhelinten olevan osallisena paitsi auto-onnettomuuksissa myös sosiaalisissa seuraamuksissa kuten kodin ja työn ristiriidoissa. Vuosikymmenien psykologinen tutkimus valitettavasti osoittaa, että tottumuksia ja tapoja on vaikea muuttaa, hän jatkaa.

”Tarkistelijat” kuvaavat tapaa pikemminkin ärsyttäväksi kuin riippuvuudeksi.

Tutkimuksen mukaan tarkistelu lisääntyy tulevaisuudessa, sillä puhelimet tarjoavat yhä enemmän sovelluksia, joihin päivittyy uutta tietoa.

– Nopeasti käytettävä tietosisältö toisaalta tekee kännykästä hyödyllisemmän, mutta toisaalta syntyvät käyttötutkimukset valloittavat yhä enemmän käyttäjien vapaa-aikaa, Tye Rattenbury Intel Labsista sanoo.

HIITin ja Intel Labsin tutkimus julkaistiin otsikolla Habits Make Smartphone Use More Pervasive lehdessä Personal and Ubiquitous Computing.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MM-välierällä todella dramaattinen loppu – Suomi finaaliin!

    2. 2

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    3. 3

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    6. 6

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    7. 7

      Conan O’Brien mukana Oslon Nobel-tilaisuudessa – ilveili ja otti kännykällään selfien yleisössä

    8. 8

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    9. 9

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    10. 10

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    7. 7

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    8. 8

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    9. 9

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MM-välierällä todella dramaattinen loppu – Suomi finaaliin!

    2. 2

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    3. 3

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    6. Näytä lisää