Digitoday

Valikko

Logica pestasi ekopomon

Tietotekniikan palvelutalo Logica on perustanut kestävän kehityksen palveluita tarjoavan yksikön. Yksikön johtajaksi on valittu Helsingin kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Mari Puoskari, joka jättää luottamustoimensa uuden työn vuoksi. Puoskari siirtyy uuteen tehtävään Logican strategiakonsultin tehtävistä.

Uuden yksikön tavoitteena on luoda seurantajärjestelmiä, joiden avulla yritykset voivat edistää ympäristöasioita omassa liiketoiminnassaan. Mari Puoskarin mukaan kyseessä on aivan uusi liiketoiminnan osa-alue.

– Olemme tehneet globaalisti tätä jo pidempään, mutta nyt myös Suomessa on alkanut nousta kysyntää näille asioille, Puoskari sanoo It-viikolle.

– Esimerkiksi ERP-ratkaisua [toiminnanohjausjärjestelmää] kilpailutettaessa kysytään paljon, mitä Logica tekee ympäristöasioiden eteen. Lisäksi yritykset haluavat ovat alkaneet kiinnittää ympäristöasioihin huomiota omassa liiiketoiminnassaan.

Logica toimittaa toiminnanohjausjärjestelmiä muun muassa teollisuudelle. Nykyään järjestelmillä tarkastellaan lähinnä tuotantolinjalla kulkevan raaka-aineen arvoa ja laatua.

Puoskarin tavoitteena on, että jatkossa järjestelmillä voisi seurata myös tuotteen aiheuttamia päästöjä.

– Tuotantoa voisi ohjata esimerkiksi siten, että yritys säästää mahdollisimman paljon energiaa.

Toinen nouseva trendi on hankintaketjun jäljitettävyys. Esimerkiksi Nokiaa on syytetty siitä, että yhtiö käyttää puhelimissaan metalleja, joiden myynnillä Kongon kapinalliset rahoittavat toimintansa. Nokia sanoi viime kesänä, että se luottaa alihankkijoihinsa.
 
– Yritykset ovat aiempaa verkottuneempia alihankkijoiden ja toimittajien kanssa. Haluamme kehittää järjestelmiä, joiden avulla voi seurata paremmin raaka-aineiden alkuperää – vaikka sinne kuudennelletoista alihankkijalle asti.

Ennen johtajan pestiä Puoskari vaikutti Logicalla strategiakonsultin tehtävissä.

Puoskari jättää
puheenjohtajuudet

Puoskari jättää uuden työnsä vuoksi useita luottamustehtäviä.

Tällä hetkellä hän toimii Helsingin kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana ja vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtajana, mutta jatkossa niille ei riitä aikaa.

– Aika paljon olen tehnyt työnomaisesti politiikkaa.  Helsinki on niin iso kaupunki, että vastuulliset tehtävät vastaavat lähes puolipäivätyötä. Aion silti jatkaa rivivaltuutettuna.

Edellisellä kaudella Puoskari toimi myös vihreän puolueen varapuheenjohtajana, mutta hän ei hakenut uutta kautta kesän puoluekokouksessa.

– Lähdin politiikkaan ajamaan ympäristöasioita. Tässä työssä pystyn edistämään samoja asioita. Nyt kohteena ovat asiakasyritykset, Puoskari kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    2. 2

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    3. 3

      Rinta-Jouppi: ”Huojentuneet tunnelmat koko alan puolesta”

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    6. 6

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    7. 7

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    8. 8

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    9. 9

      Harvinainen murha kuohuttaa Islannissa – yli viikko sitten kadonneen Birnan, 20, ruumis löytyi kiviseltä rannalta

    10. 10

      Suora lähetys kello 20.30: Valkoinen talo järjestää ensimmäisen virallisen tiedotustilaisuuden Trumpin aikana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    7. 7

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    2. 2

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    3. 3

      Rinta-Jouppi: ”Huojentuneet tunnelmat koko alan puolesta”

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    6. Näytä lisää