Digitoday

Valikko

Microsoft puuttuu Windowsin kestovitsiin

Microsoft tunnustaa Windows 8:ssa, että tiedostojen siirtämiseen kuluvan ajan arvioiminen on miltei mahdotonta.

Kytket vaikka usb-tikun tietokoneeseen ja alat siirtää tiedostoja. Kauanko siihen menee: 5 minuuttia, 15 minuuttia, tunti, vai ehkä sittenkin se 5 minuuttia?

Windowsin epätoivoiset arvaukset kestosta ovat pitkään jatkunut vitsi, minkä Microsoft itsekin tunnustaa. Yhtiö kertoo Building Windows 8 -blogissaan, että tuleva käyttöjärjestelmä ei enää oletuksena esitä kuluvaa aikaa.

Aika-arvion saa esiin klikkaamalla lisätiedot esiin tiedonsiirtoikkunassa. Sama ikkuna esittää myös aikaisempaa tarkemmin datan siirtymisen nopeuden graafeineen kaikkineen. Aika-arvio on enää vain pieni osa kokonaisuutta.

Muutos on yksi useammasta, jotka liittyvät tiedostonhallintaan Windows 8:ssa. Muita uudistuksia ovat esimerkiksi kaikkien käynnissä olevien tiedostosiirtojen esittäminen samassa ikkunassa. Tämä muistuttaa tapaa, millä nykyaikaiset selaimet esittävät käynnissä olevat nettilataukset.

Windows 8:ssa voi myös keskeyttää ja jatkaa tiedostojen siirtämistä omien tarpeiden mukaan. Jos Windows törmää samannimisiin tiedostoihin, käyttöjärjestelmä tarjoaa entistä helpommin hahmotettavan ikkunan, joka kysyy käyttäjältä, mitä pitäisi tehdä.

Lisäksi Microsoft poistaa käyttäjiä ärsyttäviä ja työskentelyä hidastavia varmistuskysymyksiä, kuten "Haluatko siirtää tämän tiedoston roskakoriin?".

Muutokset tiedostonhallintaan voivat tuntua pieniltä. Microsoft kuitenkin muistuttaa, että kopiointi, siirtäminen, uudelleennimeäminen ja poistaminen ovat Resurssienhallinnan ylivoimaisesti eniten käytetyt toiminnot. Siksi niillä voi olla merkittävä vaikutus koko Windows 8:n käyttäjätyytyväisyyteen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

    2. 2

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    3. 3

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    4. 4

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    5. 5

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    6. 6

      Marjaana Lehtinen Miss Plus Size -kilpailun voittoon – kurvikaunottaren sensuellit alusvaatekuvat herättivät ihastusta jo ennen finaalia

    7. 7

      Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

    8. 8

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    9. 9

      Venäläiset innoissaan presidentti Trumpista: ”Kaunis vaimo, paljon rehellisiä miljardeja, vapaus puhua mitä lystää… Mikäs siinä”

    10. 10

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    7. 7

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    8. 8

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    9. 9

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

    2. 2

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    3. 3

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    4. 4

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    5. 5

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    6. Näytä lisää