Digitoday

Valikko

Windows Phone-pomo: Pitäisi keksiä jotain uutta ja erilaista

Microsoftin Windows Phone -liiketoiminnan uusi johtaja Terry Myerson myöntää, että Windows Phone kärsii tunnettuusongelmasta.

Microsoftin johtaja Terry Myerson tunnustaa All Things Digital -verkkolehdessä katselleensa loppuvuodesta Amazon-verkkokaupassa parhaita arvosteluita saaneita puhelimia.

Kolmessa laitteessa pyöri Microsoftin käyttöjärjestelmä. Myydyimmät kolme mallia olivat Googlen Android-käyttöjärjestelmää käyttäviä.

Myerson otti sivuista kuvakaappauksen ja liitti sen viestiinsä koko liiketoimintaryhmälle.

– Ihmiset eivät vain tiedä Windows Phonesta. Voisiko se sopia heille ja kannattaisiko heidän harkita sitä, Myerson sanoi.

– Kun ihmiset kokeilevat sitä, he yleensä ihastuvat siihen.

Myersonin mukaan yhtiössä tiedetään, että jotain "uutta ja erilaista" on tehtävä. Hän ei kertonut, mitä se olisi, mutta sanoi Windows Phonen tunnettuuden parantamisen olevan ykköstehtävänsä.

Microsoft valmistelee parhaillaan myös seuraavaa Windows Phone -uudistusta, mutta Myerson ei kertonut tarkempaa tietoa siitä. On arveltu, ettei uutta suurempaa päivitystä nähtäisi ainakaan helmikuussa Barcelonan mobiilimessuilla, vaan Microsoft jatkaisi viimesyksyisen Mangon alustalla vielä jonkin aikaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    5. 5

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    6. 6

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    7. 7

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    8. 8

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    9. 9

      Barack Obamalta tivattiin neuvoja seuraajalleen – antoi varoituksen Donald Trumpille

    10. 10

      Vihannesten muovitarroja korvataan lasermerkinnällä – brittikauppa törmäsi erikoiseen ongelmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    6. 6

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    9. 9

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    10. 10

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    5. 5

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    6. Näytä lisää