Digitoday

Valikko

Megauploadin Dotcom pysyy vangittuna

Megauploadin perustaja ja internet-miljonääri Kim Dotcom ei pääse vapaalle jalalle takuita vastaan.

Kim Dotcomin takuista kielteisen päätöksen antanut uusiseelantilainen tuomioistuin pitää Suomen ja Saksan kansalaisen pakoriskiä Uudesta-Seelannista huomattavana.

Nimensä virallisesti Kim Dotcomiksi muuttanut Kim Schmitz pidätettiin perjantaina kolmen muun Megauploadin johtajan kanssa. Maailman 13. suosituin nettipalvelu suljettiin, ja kaikki Dotcomin omaisuus takavarikoitiin.

Tiedostonjakosivustoa laillisesti käyttävät asiakkaat on myös suljettu palvelusta. Monet käyttävät näitä palveluja omien tiedostojensa säilytyspaikkana, jonne he pääsevät mistä tahansa.

Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI vaatii Uuden-Seelannin asukkaan luovuttamista Yhdysvaltoihin. Dotcomin pidätystä jatkettiin helmikuun 22. päivään saakka, jolloin luovutuspapereiden on määrä olla valmiina.

FBI haluaa Dotcomin vastaamaan rahankiristykseen ja rahanpesuun liittyvistä salaliitoista sekä tekijänoikeuden loukkaamisesta ja yllytyksestä ja avustamisesta tekijänoikeuden loukkaamiseen.

Tuomari David McNaughton sanoo päätöksessään, että Dotcom pystyy pakenemaan Uudesta-Seelannista, koska hän pääsee käsiksi väärennettyihin matkustusasiakirjoihin ja rahaan. Tuomarin mielestä oleellinen kysymys on se, onko Dotcomilla motiivia paeta. Hän vastasi sanomalla, että Saksalla ja Yhdysvalloilla ei ole luovutussopimusta. Dotcom olisi turvassa Saksassa. Sen takia pakenemisriski on korkea.

Dotcomin kanssa pidätettyjen kolmen muun takuupäätös tehdään tänään keskiviikkona, kertoo New Zealand Herald.

Dotcomilla on neljä passia, joista poliisi sai haltuunsa kaksi pidätyksen yhteydessä. Häneltä löytyi myös kolme lompakkoa, joissa oli yhteensä 45 luottokorttia. Puolustusasianajajan mukaan suurin osa korteista oli vanhentunut.

Puolustusasianajaja Paul Davison on jo jättänyt vetoomuksen vetoomusoikeuteen. Davisonin mukaan hänen asiakkaallaan ei ollut mitään pakoaikeita eikä hänellä nyt olisi siihen varojakaan. Hänen kotinsa on Uudessa-Seelannissa, jossa hän asuu perheensä kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    4. 4

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    5. 5

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    6. 6

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    7. 7

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    8. 8

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    9. 9

      Senaatti vahvisti: 79-vuotiaasta miljardööristä Trumpin hallinnon kauppaministeri

    10. 10

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    4. 4

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    5. 5

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    6. Näytä lisää