Digitoday

Valikko

Suomen kyberpuolustus maailman huippua

Suomi, Ruotsi ja Israel katsottiin parhaiten varautuneiksi kyberhyökkäyksiin merkittävässä tietoturvaraportissa.

Pitkälle on tultu lyhyessä ajassa. Ex-kansanedustaja Jyrki Kasvi luonnehti Suomen kyberpuolustusta sanoilla "kokardi ja vyö" vuonna 2009. Nyt Suomi on rakentamassa verkkopuolustuksen strategian ja tähtää maailman parhaaksi tietoturvassa vuonna 2015.

Suomessa kaikki eivät ole kehityksestä vakuuttuneet, mutta kansainvälinen asiantuntijaraportti nostaa maamme kyberpuolustuksen maailman parhaimmistoon yhdessä Ruotsin ja Israelin kanssa.

Suomen taakse jäivät esimerkiksi Viro, Saksa ja Yhdysvallat. Huonoimmin sijoittuivat Brasilia, Intia, Romania ja Meksiko.

Kaikkea ei
muurata umpeen

Maanantaina julkistetun ja tietoturvayhtiö McAfeen tukeman raportin mukaan Suomi jättää valtion avoimen verkon tahallaan vähälle huomiolle suojauksessa, koska verkko ei muodosta merkittävää uhkaa.

– Suuri osa sen tiedosta on suunnattu tavalliselle yleisölle. Meidän on yksinkertaisesti hyväksyttävä, että sitä vastaan tullaan hyökkäämään ja satsattava arkaluonteisempien verkkojen, kuten poliisin, rajavartioston ja puolustusvoimien sekä valtion oman luottamuksellisen verkon, suojaamiseen, valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Timo Härkönen sanoo raportissa.

Suomesta nostetaan esille kansallinen ja aktiivisesti toimiva Cert-fi-tietoturvaviranomainen. Kiitosta saavat myös säännölliset harjoitukset kyberiskujen varalta niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla.

Härkönen jakaa huolen siitä, että tällä hetkellä liian moni viranomainen on vastuussa liian monesta järjestelmästä.

Suomen kyberpuolustukseen kuuluvat suunnitelman mukaan madot ja muut haittaohjelmat armeijan, valtion, yritysten ja kriittisen infrastruktuurin suojelemiseksi. Jotkut tietoturva-asiantuntijat suhtautuvat puolustuksellisiinkin kyberaseisiin varauksella.

Digitaalisia aseita
kehitetään kilvan?

23 maan arvio on osa laajempaa raporttia, jossa tarkastellaan poliitikkojen ja tietoturva-asiantuntijoiden näkemyksiä verkkouhista ympäri maailman.

Raportin takana on riippumaton brysseliläinen ajatushautomo Security & Defense Agenda. Merkittäviin havaintoihin lukeutuu, että yli puolet tietoturva-asiantuntijoista uskoo digitaalisen kilpavarustelun olevan jo käynnissä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    2. 2

      Rakastunut Olli Lindholm puhuu ensi kertaa uudesta naisystävästään Eveliinasta, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    3. 3

      Tyttöystävänsä kuolemasta epäilty nuorukainen sai ensimmäisen rikostuomionsa jo 15-vuotiaana – pahoinpiteli tyttöjä Nokialla uutenavuotena

    4. 4

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    5. 5

      Sastamalan kuolonkolari: Näin 34-vuotias mies ajoi ennen törmäystä 17-vuotiaisiin nuoriin – katso animaatio

    6. 6

      Kaisa Mäkäräinen poistui vapaaehtoisesti kuumimmasta MM-spekulaatiosta – Jari Isometsä: ”Viisi on enää jäljellä”

    7. 7

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    8. 8

      HS: Sipoossa julmasti pahoinpidellyn pojan äiti vaatii tekoja kiusattujen auttamiseksi: ”En anna tämän enää olla”

    9. 9

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    10. 10

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    8. 8

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    9. 9

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    10. 10

      Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    2. 2

      Rakastunut Olli Lindholm puhuu ensi kertaa uudesta naisystävästään Eveliinasta, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    3. 3

      Tyttöystävänsä kuolemasta epäilty nuorukainen sai ensimmäisen rikostuomionsa jo 15-vuotiaana – pahoinpiteli tyttöjä Nokialla uutenavuotena

    4. 4

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    5. 5

      Sastamalan kuolonkolari: Näin 34-vuotias mies ajoi ennen törmäystä 17-vuotiaisiin nuoriin – katso animaatio

    6. Näytä lisää