Digitoday

Valikko

Facebookin aikajana hellii mainostajia

Ovatko Facebookin uuden aikajanan todelliset hyötyjät mainostajia? Tutkimuksen mukaan aikajana saa ihmiset tuijottamaan mainoksia entistä enemmän.

Aikajana eli timeline on huolestuttanut monia Facebookin käyttäjiä, ja nyt uudesta käyttöliittymästä on tulossa pakollinen lopuillekin vastaan hangoittelijoille.

Mainostajat saattavat kuitenkin pomppia riemusta kattoon, digitaalisen markkinoinnin toimisto iProspect selvitytti. Jenkkifirman palkkaama EyeTrackShop tutki, kuinka käyttäjien silmät viihtyvät mainosten yllä uudessa aikajanassa vanhaan profiilinäkymään verrattuna. Erot ovat merkittäviä.

Uudistuneessa aikajanassa ihmiset kiinnittävät yli kolme kertaa enemmän huomiota mainoksiin kuin Facebookin vanhalla ulkoasulla. Yli 80 prosenttia käyttäjistä kiinnittää huomiota mainoksiin, kun taas vanhassa vastaava luku on lähemmäs 30 prosenttia.

Aikajanassa mainokset on sijoitettu lähelle isoa kansi/taustakuvaa, joka saa osakseen paljon huomiota. Aikajanassa käytetään kaksi kertaa enemmän aikaa mainosten katseluun eli noin yksi sekunti.

Katselu on eri
asia kuin klikkaus

On hyvä huomioida, mitä tutkimus ei kerro. Lisääntynyt ja pidentynyt mainosten katselu ei automaattisesti tarkoita useampia mainosten klikkauksia. Arvoitus on myös, miten käyttäjät suhtautuvat näkemiinsä mainoksiin.

IProspectin Performance Marketing Directorin Kristiina Mäkisen mukaan jää myös nähtäväksi, onko muutos pysyvä vai ainoastaan väliaikainen, kun silmät vähitellen tottuvat ja kenties turtuvat Facebookin uuteen ilmeeseen.

Mäkinen kuitenkin korostaa pelkän katselun tärkeyttä. On saavutus, jos internetin adhd-maailmassa saa ihmisten huomion edes hetkeksi. Mielenkiinnon kiinnittyminen on tärkeintä, hän katsoo.

Facebookin yritysprofiilit eivät ole vielä mukana Aikajanassa, mutta tilanteen arvellaan muuttuvan karkauspäivänä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisilla uusi teoria Helsinki-Vantaan hengitystieoireista – Virtasiko lentoaseman ilmaan paprikasumutetta?

    2. 2

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    3. 3

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    4. 4

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    5. 5

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    6. 6

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    7. 7

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    8. 8

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    9. 9

      IS seuraa Suomen-vierailua hetki hetkeltä: X Factor järjesti Saara Aallolle jättiyllätyksen – tapasi vanhempansa ensi kertaa kuukausiin

    10. 10

      Espanjan Aurinkorannikolla ennätyssateet – lehti: kaksi kuollut tulvissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisilla uusi teoria Helsinki-Vantaan hengitystieoireista – Virtasiko lentoaseman ilmaan paprikasumutetta?

    2. 2

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    3. 3

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    4. 4

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    5. 5

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    6. Näytä lisää