Digitoday

Valikko

Rovio liitettiin tietovarkauksista syytettyjen joukkoon

Teksasilaisessa tuomioistuimessa nostettu ryhmäkanne henkilötietojen varastamisesta nimeää vastaajiksi 18 suurta sovellusten valmistajaa. Vastaajien joukkoon on päässyt myös suomalainen Rovio.

Austinissa, Teksasissa nostetun ryhmäkanteen mukaan eniten ladattujen mobiilisovellusten valmistajat kaappaavat laitteista tietoja käyttäjältä salaa. Ne kopioivat mobiililaitteista osoiteluetteloita, puhelinnumeroita, sähköpostitilejä ja syntymäpäivätietoja.

Ryhmäkanteen on nostanut 13 henkilöä. Kanteessa mainitaan suomalainen Rovio ja seuraavat yritykset: Apple, Beluga, Burbn, Chillingo, Electronic Arts, Facebook, Foodspotting, Foursquare, Gowalla, Hipster, Instagram, Kik Interactive, LinkedIn, Path, Twitter, Yelp, and ZeptoLab.

Kantajan lakimies Jeff Edwards sanoo, että kanteeseen lisätään mahdollisesti myös muita yrityksiä.

Kanteen mukaan vastaajat ovat kehittäneet, jakaneet ja myyneet mobiilisovelluksia, jotka asentamisen jälkeen salaisesti keräävät käyttäjän henkilökohtaisia tietoja. Tällä viikolla nostetusta kanteesta kirjoittaa muun muassa Redmondmag. 152-sivuisen kanteen teksti löytyy täältä.

Kanteessa väitetään myös, että tietojen kaappaaminen rikkoo suoraan sovellusten jakelijoiden, Applen, Amazonin ja Googlen toimitusehtoja. Kanteessa viitataan myös selvityksiin, joiden mukaan kaapattua kontaktitietoa voidaan myydä vähintäin 60 centin kappalehintaan.

Liittovaltion piirioikeudessa nostetussa ryhmäkanteessa vaaditaan loppua henkilökohtaisten tietojen keräämiselle. Kanne vaatii myös nimettyjä yrityksiä tuhoamaan kerätyt tiedot.

Microsoft, Amazon, Apple, Google, Research in Motion ja Hewlett-Packard ilmoittivat äskettäin sitoutuvan Kalifornian oikeusministerin ajamaan yksityisyydensuojastandardiin, jonka mukaan henkilökohtaisten tietojen keräämiselle on aina kysyttävä lupa ja tietojen käyttötarkoitus on ilmoitettava.

Viime vuonna Applea vastaan nostettiin vastaava kanne Kaliforniassa.  Kanteen mukaan iOS-käyttöjärjestelmälaitteet keräsivät tietoja laittomasti. Juttu kaatui jo alkuvaiheessa siihen, etteivät kantajan lakimiehet pystyneet osoittamaan kerätyn tiedon vahingoittavan asiakkaita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

    4. 4

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    7. 7

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    8. 8

      Twin Peaksista ja RoboCopista tuttu konkarinäyttelijä menehtyi syöpään

    9. 9

      EK2: Hänninen hienossa vauhdissa – Latvala jäi taakse

    10. 10

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    9. 9

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    10. 10

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

    4. 4

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. Näytä lisää