Digitoday

Valikko

ATV-alusta uhkasi aikainen lähtö

Kansainvälinen yhteistyö pelasti vasta telakoituneen rahtialuksen varhaiselta lähdöltä. Virtaongelma saatiin korjattua.

Virransyötön äkillinen katkeaminen eurooppalaiseen rahtialukseen ei johda sen varhaiseen irrottamiseen kansainväliseltä avaruusasemalta, Nasa kertoo.

ATV-alus kiinnittyi asemaan viime torstaina ilman ongelmia. Aluksessa oleva venäläinen Recs- virransyöttöjärjestelmä kuitenkin hajosi tuntemattomasta syystä, mikä esti ATV:tä saamasta sähköä avaruusasemalta.

Recsin, eli Russian Equipment Control Systemin ongelma katkaisi ATV:n ilman puhdistamisen lastin purkamista varten. Lisäksi tilanne uhkasi lopettaa ATV:n tehtävän lyhyeen. Aluksen on tarkoitus viettää asemalla kuukausia, mutta vian vuoksi varauduttiin sen irrottamiseen jo varhain tällä viikolla.

Koko aseman kuusihenkinen miehistö määrättiin kiireellisiin lastinpurkutöihin, jotta ATV:n ruuat, vedet ja muu tärkeä kuorma saataisiin asemalle ajoissa.

Työ voitiin kuitenkin keskeyttää, kun Recsin varajärjestelmä saatiin kytkettyä päälle yhdysvaltalaisten, venäläisten ja Euroopan avaruusjärjestö ESAn yhteistyönä lauantaina.

ATV voi saada virtansa myös aurinkopaneeliensa avulla. Maanantaista lukien auringon kulma suhteessa asemaan olisi kuitenkin estänyt riittävän sähköntuoton vain paneelien avulla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    2. 2

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    3. 3

      Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

    4. 4

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    5. 5

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Katso Vuosaaren turma-asunnon pohjapiirros – täältä kohtalokas palo sai alkunsa

    8. 8

      Kiira Korven Petra-sisko kertoo elämänmuutoksestaan: Jätti vakituisen työn rahoitusalan yrityksessä

    9. 9

      ART-72-matkustajakone laskeutui Joensuuhun yhdellä moottorilla

    10. 10

      Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    5. 5

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    2. 2

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    3. 3

      Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

    4. 4

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    5. 5

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    6. Näytä lisää