Digitoday

Valikko

Uudet laitteet koristavat Särkänniemen Angry Birds -puistoa

Särkänniemi vahvisti, että Angry Birds -teemaiseen elämyspuistoon tulee pari kokonaan uutta laitetta.

Rovion hittipelin ympärille rakennettu Angry Birds Land Särkänniemessä valottuu nyt kokonaisuudessaan.

Huvipuiston toimitusjohtaja ei vielä helmikuussa uskaltanut vannoa uusia laitteita. Keskiviikkoisen tiedotteen mukaan niitä on kuitenkin kaksi kappaletta. Lapsille ja aikuisille tarkoitetut laitteet ovat Angry Birds Ride ja Majakka.

Kaikkiaan teemapuistossa on 12 laitetta ja rovaniemeläisen Lappsetin tekemä Seikkailurata. Alueelle tulee myös Angry Birds Shop sekä teemaan suunniteltuja ruokapisteitä (munakkaita luvassa?). Alueelta löytyy myös pisteitä pelin pelaamiseen.

Angry Birds Land tulee entisen Ipanaarion alueelle. Laajoissa muutoksissa on vaarana, että vanhoilta asiakkailta viedään pois heidän suosikkilaitteitaan tai muita viihdykkeitä. Särkänniemi toisaalta uskoo, että Angry Birds -puiston vetovoima ei rajoitu vain pelin tunteviin, vaan ulottuu laajempaan yleisöön.

Teemapuiston rakentaminen on ollut kansainvälinen hanke. Uudet laitteet on valmistanut italialainen Antonio Zamperla, ja puiston suunnittelu on tehty yhteistyössä Särkänniemen oman henkilökunnan, Rovion ja amerikkalaisen BDR Designin kanssa. Pääurakoitsijana on toiminut pirkanmaalainen Juvia.

Särkänniemen kesäkausi alkaa toukokuun alussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

    4. 4

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    5. 5

      WhatsApp sai päivityksen: Osaa kolme uutta hyödyllistä niksiä

    6. 6

      5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

    7. 7

      Tässä ovat Oscar-ehdokkaat 2017 – La La Landille huimat 14 ehdokkuutta

    8. 8

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    9. 9

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    5. 5

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    6. 6

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    9. 9

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    10. 10

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

    4. 4

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    5. 5

      WhatsApp sai päivityksen: Osaa kolme uutta hyödyllistä niksiä

    6. Näytä lisää