Digitoday

Valikko

Tärkeä tiedesatelliitti menetetty – Envisat ei herännyt

ESA pitää Envisatia nyt virallisesti menetettynä, eikä seuraajia saada avaruuteen vielä hyvään toviin.

Pitkän ja merkittävän uran avaruudessa tehnyt Envisat-ympäristösatelliitti on päättänyt tehtävänsä, Euroopan avaruusjärjestö Envisat vahvistaa.

Envisat meni kokonaan mykäksi täysin yllättäen kuukausi sitten. Lukuisat yritykset palauttaa yhteys ovat epäonnistuneet. Envisatia myös kuvattiin toisen satelliitin avulla.

ESAn mukaan satelliitin virransäädin on saattanut hajota, mikä on estänyt telemetrian ja telekomennot. Avaruusjärjestön toisen teorian mukaan satelliitti asettui oikosulun vuoksi vikasietotilaan, mutta jostakin syystä väärällä tavalla jättäen Envisatin toimimattomaan välitilaan.

Satelliitti juhli vastikään 10-vuotista toimintaansa maapallon ymmärtämiseksi entistä paremmin jääpeitteistä saastepilviin ja ilmaston lämpenemiseen.

Envisat oli jo toiminut huomattavasti pidempään, kuin sen alkuperäinen tehtävä edellytti. Satelliitti oli silti edelleen tärkeä, koska sen seuraajat, Sentinel-satelliitit, eivät ole pääsemässä avaruuteen kuin aikaisintaan ensi vuonna.

– Vaikka todennäköisyys Envisatin saamiseksi takaisin toimintaan on äärimmäisen alhainen, tutkimustiimi jatkaa yrityksiä yhteyden palauttamiseksi pohtien samalla vian syitä seuraavat kaksi kuukautta, ESA kertoo.

Envisat on ESAn suurin vekotin avaruudessa ja se painaa yli kahdeksan tonnia. Satelliitti on vakaalla kiertoradalla, eikä ole putoamassa maahan ainakaan tällä vuosisadalla.

Satelliitin hinnaksi on arvioitu 3–4 miljardia euroa. Mukana oli suomalaistakin tekniikkaa otsonikatoa tutkineessa mittalaitteessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    2. 2

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. 6

      Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

    7. 7

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    8. 8

      Paavi pyysi Maltan ritarikunnan suurmestaria eroamaan – tämä suostui

    9. 9

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    10. 10

      Naiset muistelevat parhaita yhden illan juttujaan: ”Hän otti hetkessä tilanteen haltuun”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    6. 6

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    2. 2

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. Näytä lisää