Digitoday

Valikko

Diablo III kaatoi palvelimia, herätti huijarit

Pitkän odotuksen jälkeen ilmestynyt videopeli sai pelaajat ryntäämään Blizzardin palvelimille. Pelit jäivät monilla lyhyeen.

12 vuotta suositun Diablo II:n jälkeen tiistaina ilmestynyt Diablo III näyttää olevan odotetunlainen menestys. Roolipeliä pelaamaan änkesi kerralla niin paljon ihmisiä, että pelin palvelimet eivät kestäneet, muun muassa TG Daily kertoo.

Seurauksena Diablo III ei vieläkään vuosien odotuksesta huolimatta pelittänyt kaikilla, vaikka peli oli jo asennettuna tietokoneelle. Diablo III vaatii nettiyhteyttä, vaikka pelaaja haluaisi seikkailla vain yksikseen.

Vain pc:lle ja Macille julkaistua peliä on kehittäjä Blizzardin mukaan ennakkotilattu yli kaksi miljoonaa kappaletta. Blizzard aikoo laittaa linjoille lisää palvelimia ähkyn helpottamiseksi.

Hypetys pelin ympärillä ei ole jäänyt huomaamatta myöskään verkkorikollisilta. Tietoturvayhtiö GFI Labsin mukaan peliin liittyviä huijauksia on ilmestynyt lukuisia erilaisia ja niihin voi törmätä ympäri verkkoa YouTubesta hakukoneeseen.

Jotkut huijaukset esimerkiksi lupailevat ilmaisia koodeja pelin saamiseksi, mutta johtavatkin epämääräisten ohjelmien asentumiseen koneelle.

Huijarit saattavat innostua lisää ja alkaa hyödyntää nettikatkoksista kärsineiden pelaajien kuumentuneita tunteita, GFI odottaa. Kannattaa siis varoa Diablo III:n "toimivia" versioita ja muita vastaavia koukkuja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    2. 2

      Moottori: Trafin LIVE-laskurissa kaunistellaan autoilun kustannuksia – näin kalliiksi muuttuu ajaminen vuoden 2014 Skoda Octavialla

    3. 3

      Suomalaismiehet haluavat enemmän seksiä ja kärsivällisemmän kumppanin – kyselyn todellinen yllätys on hieman surullisempi

    4. 4

      Orpo ihmettelee suunnitelmaa liikenneverkon yhtiöittämisestä: ”En näe, mistä rahaa tulisi lisää”

    5. 5

      Toinen ampumapaikka pudotti Mäkäräisen voittotaistelusta – sai silti tärkeän päänahan

    6. 6

      Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

    7. 7

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    8. 8

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    9. 9

      Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

    10. 10

      Huima muutos: Povipommista kuoriutui tv-ohjelmassa upea kaunotar – irtoripset ja meikkikerros saivat kyytiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    4. 4

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    5. 5

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    6. 6

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    7. 7

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    8. 8

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    9. 9

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    10. 10

      Rekka putosi moottoritien sillalta Lohjalla – yksi kuollut, kaksi loukkaantunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    2. 2

      Moottori: Trafin LIVE-laskurissa kaunistellaan autoilun kustannuksia – näin kalliiksi muuttuu ajaminen vuoden 2014 Skoda Octavialla

    3. 3

      Suomalaismiehet haluavat enemmän seksiä ja kärsivällisemmän kumppanin – kyselyn todellinen yllätys on hieman surullisempi

    4. 4

      Orpo ihmettelee suunnitelmaa liikenneverkon yhtiöittämisestä: ”En näe, mistä rahaa tulisi lisää”

    5. 5

      Toinen ampumapaikka pudotti Mäkäräisen voittotaistelusta – sai silti tärkeän päänahan

    6. Näytä lisää