Digitoday

Valikko

Digital Chocolate vähentää – myös Suomessa

Mobiilipeleihin erikoistunut Digital Chocolate leikkaa väkeä ja sulkee toimistoja. Suomen toiminnoista joutuu lähtemään muutama osaaja, Suomen vetäjä vahvistaa.

Tunnettu mobiilipelien valmistaja Digital Chocolate vähentää arviolta 180 henkeä eri puolilta maailmaa, uutispalvelu TechCrunch kertoo. Luku on vahvistamaton ja peräisin nimeämättömästä lähteestä.

Väkeä vähennetään useista toimipaikoista ympäri maailmaa. Lehden tietojen mukaan esimerkiksi Meksikon ja Armenian toimistot suljetaan.

Yrityksen Suomen toimisto, entinen Sumea, on tärkeä osa koko toimintaa, mutta Suomessakin leikataan toimintoja.

Suomen toimintojen vetäjä Kaj Häggman kertoo, että Helsingin toimistossa neuvotellaan noin neljän työntekijän irtisanomisesta.

– Kyse on siitä, että organisaatiota sopeutetaan vain ja ainoastaan yhteisöllisiä pelejä varten, Häggman sanoo.

Digital Chocolate on jo alallaan vanha yritys, joten se kantaa mukanaan ikääntyvää osaamista. Helsingistä vähennetään tällaisia vanhan teknologian taitajia.

Kaj Häggmanin mukaan irtisanomisten syynä ei ole Zynga, joka nousi nopeasti sosiaalisen pelaamisen suosikiksi. Helsingin toimistoa, joka työllistää osapuilleen sata henkeä, ei uhkaa sulkeminen.

Potkuja säestää Digital Chocolaten perustajan ja pääjohtajan Trip Hawkinsin ilmoitus sivuun astumisesta. Hän kertoi päätöksestään blogissaan.

– Siirryn konsultoivaan ja neuvoa antavaan suhteeseen Digital Chocolaten kanssa. Yhtiö kaventaa fokustaan seuraavaa kasvuvaihettaan varten, ja virtaviivaistaminen tuntui järkevältä, hän toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Matkustajakone laskeutui Joensuuhun yhdellä moottorilla

    3. 3

      Poliisilta lisätietoa Imatran kolmoissurmasta: Aseen omistajaa ei epäillä rikoksesta

    4. 4

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    5. 5

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Katso Vuosaaren turma-asunnon pohjapiirros – täältä kohtalokas palo sai alkunsa

    8. 8

      Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

    9. 9

      Torille! Suomalainen Jesse voitti Yhdysvalloista miljoona dollaria

    10. 10

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    5. 5

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    10. 10

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Matkustajakone laskeutui Joensuuhun yhdellä moottorilla

    3. 3

      Poliisilta lisätietoa Imatran kolmoissurmasta: Aseen omistajaa ei epäillä rikoksesta

    4. 4

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    5. 5

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    6. Näytä lisää