Digitoday

Valikko

Tässäkö tulevaisuuden akut: t-paita ja spray-purkki?

Tulevaisuudessa kännyköiden, tabletien ja muiden mobiililaitteiden akkuja saatetaan ladata muun muassa t-paidoista ja spray-purkeista.

Ihmisten entistä liikkuvampi elämäntapa ja aiempaa kehittyneemmät mobiililaitteet vaativat paljon myös akkuteknologialta. Akuissa onkin paljon kehittämisen varaa, sillä esimerkiksi nykyisissä älypuhelimissa, tableteissa tai kannettavissa tietokoneissa ne valtaavat suuren osan laitteen koosta.

Tutkijat eivät onneksi lepää laakereillaan, vaan tekevät jatkuvasti töitä akkuteknologian kehittämiseksi. Vastikään julkisuuteen tulleista ratkaisuista kaksi on erityisen kiinnostavaa.

Etelä-Kalifornian yliopiston tutkijat ovat tutkineet mahdollisuutta käyttää vaatekuituja sähkövarauksen säilömiseen. Professori Xiaodong Li ja tutkijatohtori Lihong Bao ovat edenneet tutkimuksissaan jo suhteellisen pitkälle.

– Käytämme vaatekuituja joka päivä. Vielä joskus meidän puuvillaisilla t-paidoillamme voisi olla enemmänkin ominaisuuksia, ne voisivat esimerkiksi olla taipuisa energiasäilö, josta voisi ladata puhelimensa tai iPadinsa, Xiaodong Li sanoo yliopiston kotisivuilla.

– Näemme pian markkinoilla rullautuvia kännyköitä ja läppäreitä. Näihin laitteisiin tarvitaan taipuisa energianlähde, Li selitti tutkimuksia.

Tutkijat ostivat tavallisen t-paidan paikallisesta kaupasta, uittivat sitä fluoriliuoksessa ja kuivatettuaan paistoivat sen hapettomassa uunissa. Tuloksena kuidun pintaan syntyi selluloosan sijasta aktiivihiiltä. Materiaali säilytti myös taipuisuutensa, ja sitä saattoi taitella rikkomatta sen rakennetta.

Käsittelyn jälkeen t-paita kykeni varaamaan energiaa. Lisäksi aktiivihiilitekstiili toimii Lin mukaan kaksikerroksisena kondensaattorina, eli se pystyy varaamaan poikkeuksellisen paljon energiaa itseensä. Seuranneen magnesiumoksidikäsittelyn jälkeen t-paidat kykenivät vielä paremmin sähkön säilömiseen.

Tutkimukset osoittivat lisäksi, että t-paidan sähkönvarauskyky pysyi hyvällä tasolla pitkään. Tuhannenkaan latauksen ja tyhjennyksen jälkeen suorituskyky ei vähentynyt yli viittä prosenttia.

Akkutehoa
spray-pullosta?

Toinen tulevaisuuden mahdollinen akkuinnovaatio on amerikkalaisten ja belgialaisten yhteisprojekti. Projektia on ollut toteuttamassa joukko tutkijoita Houstonin Rice Universitysta ja Louvainin Katolisesta yliopistosta, Scientific American kertoo.

Projektissa tutkittiin, miten eri pinnoille voidaan maalata akkumateriaaleja ja saada pinnat siten varaamaan sähköä. Akkumateriaaleja maalattiin viidessä kerroksessa, jotka ovat samat kuin esimerkiksi litium-ioni-akuissa. 

– Oli todella jännittävää saada tulokset selville. Voisimmeko todella maalata akkuja eri pinnoille ja muuntaa minkä tahansa objektin energian varaamiseen soveltuvaksi laitteeksi, tutkimuksen johtaja Neelam Singh hehkutti lehdelle.

Singhin mukaan teknologia-alalla on viime aikoina pohdittu yhä enemmän akkujen integroimista laitteeseen, ja tässä tutkijaryhmän työ voisi auttaa, kun laitteista itsestään voitaisiin tehdä energiavarastoja.

Tutkijat suihkuttivat akkumateriaaleja keraamisille kylpyhuonelaatoille, lasille, filmirullalle, ruostumattomalle teräkselle sekä olutkolpakolle. Jokaisessa tapauksessa akku toimi hyvin.

– Ei ollut helppoa saada kerroksia toistensa päälle ilman, että niiden kapasiteetti kärsi tai koko akun suorituskyky vaarantui, Singh kuvaili.

Tutkijat kuitenkin onnistuivat kokeissaan, ja Singhin mukaan uusi akkutyyppi voi olla uraauurtava, sillä se on hyvin energiatehokas ja se voidaan muuntaa toimimaan monen muotoisissa laitteissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    2. 2

      Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

    3. 3

      Monte Carlon MM-ralli päättyi: Latvalalta ja Mäkisen tallilta loistava aloitus!

    4. 4

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmisbarbie uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    7. 7

      Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

    8. 8

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    9. 9

      IS:n lukijat äänestivät: Abdul Tuisku on Putouksen uusista sketsihahmoista hauskin!

    10. 10

      Tallipäällikkö Tommi Mäkinen vakuuttaa nukkuvansa yönsä hyvin – ”Ei Toyotalta tule yhtään liikaa paineita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    3. 3

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    4. 4

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    8. 8

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    9. 9

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    10. 10

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    2. 2

      Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

    3. 3

      Monte Carlon MM-ralli päättyi: Latvalalta ja Mäkisen tallilta loistava aloitus!

    4. 4

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmisbarbie uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. Näytä lisää