Digitoday

Valikko

Microsoft joutumassa taas liriin selaimista

Euroopan unioni aloitti uudet ja poikkeukselliset kilpailututkimukset Microsoftia vastaan.

Euroopan unioni joutuu palaamaan vanhaan selainkiistaan, kilpailukomissaari Joaquin Almunia kertoi tiistaina.

Almunian mukaan Euroopan komissio selvittää, noudattaako Microsoft vuonna 2009 tehtyä sopimusta. Silloin Microsoft suostui esittämään pc:n käyttäjille eri selaimia näyttävää valintaruutua haudatakseen huolet Internet Explorerin liiallisesta vallasta markkinoilla.

Komissio uskoo todisteiden valossa, että Microsoft on saattanut olla esittämättä valintaruutua Windows 7 Service Pack 1:n yhteydessä. Tämän seurauksena miljoonat tietokoneen käyttäjät eivät ehkä ole nähneet ruutua.

Microsoft on komission mukaan vahvistanut, että valintaruutua ei ole näytetty sitten helmikuun 2011, jolloin ensimmäinen huoltopakettipäivitys ilmestyi.

– Suhtaudumme päätöstemme noudattamiseen hyvin vakavasti. Ja luotin siihen, että yhtiön (aiemmat) ilmoitukset olivat täsmällisiä. Mutta näyttää siltä, että niin ei ollut, joten olemme ryhtyneet välittömästi toimenpiteisiin. Jos rikkomus vahvistuu tutkimuksissamme, Microsoft voi odottaa rangaistuksia, Almunia toteaa.

Sakko voi olla jopa kymmenen prosenttia Microsoftin vuosiliikevaihdosta. Tilivuonna 2011 yhtiön liikevaihto oli noin 70 miljardia dollaria eli lähes 60 miljardia euroa.

Almunian mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, jolloin komissio on törmännyt epäilyksiin, että rikkoja ei ole toiminut määrättyjen sitoumustensa mukaisesti.

Korjaus: Jutusta oli jäänyt vuosiluku pois. Huoltopaketti ilmestyi helmikuussa 2011, ei tänä vuonna.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    2. 2

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    3. 3

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    4. 4

      Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

    5. 5

      Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    8. 8

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    9. 9

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    10. 10

      Hirvittäviä julmuuksia lapsille tehnyt pariskunta vankeuteen Englannissa – tuomarikin pidätteli kyyneliä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    5. 5

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    6. 6

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    7. 7

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    8. 8

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    9. 9

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    10. 10

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    2. 2

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    3. 3

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    4. 4

      Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

    5. 5

      Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

    6. Näytä lisää