Digitoday

Valikko

Henkilötietojen kaupassa hurja alkuvuosi

Henkilötietoja kaupitellaan ennätyksellisesti verkkopetoksia varten. Alkuvuonna kaupan oli 12 miljoonaa henkilötietoa, Experian selvitti.

Verkossa oli tammi–huhtikuussa kaupan yli 12 miljoonaa kappaletta henkilötietoja eri puolilla maailmaa. Luku ylittää koko vuoden 2010 saldon, joka oli 9,5 miljoonaa. Ylivoimaisesti tyypillisin myyntiartikkeli noin 90 prosentin osuudella koostui salasanan ja käyttäjätunnuksen yhdistelmästä.

Salasanat ja käyttäjätunnukset ovat haluttua tavaraa, koska kuluttajilla on koko ajan enemmän tilejä eri verkkopalveluissa. Tileille pääsee usein samoilla tunnuksilla.

Verkkopalveluja murretaan tuon tuosta tunnusten toivossa. Pelkästään viime viikolla paljastui, että varkaat ovat vieneet selvästi päälle miljoona salasanaa Formspringistä, Yahoosta, Nvidiasta ja muista tahoista.

Ongelmaa tutkineen Experianin mukaan tyypillisellä britillä on nyt 26 online-tiliä. Useita niistä ei välttämättä enää käytetä, minkä vuoksi niiden salasanoja ei tule vaihdettua.

Viime aikoina on varoiteltu paljon saman salasanan käyttämisestä eri verkkopalveluissa. Siksi onkin ilahduttavaa, että Experianin mukaan vain joka 25:s britti käyttää samaa salasanaa kaikissa palveluissa.

Tosin keskivertobritti käyttää silti vain viittä eri salasanaa pitääkseen tietonsa turvassa. Neljänneksellä on sama salasana suurimmassa osassa verkkotilejään.

Experian käyttää tuloksia uuden web-valvontapalvelunsa mainostamiseen. Palvelun on tarkoitus huomata tietovarkaudet nopeasti asiakkaan puolesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      MM-Lahden ensimmäinen tapahtuma käynnistyi kaikessa hiljaisuudessa – kaksi suomalaista heti huippuvedossa!

    3. 3

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    4. 4

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    7. 7

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    8. 8

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    9. 9

      Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

    10. 10

      Suomen ykköstykki ei hiihdä pariviestiä – Aino-Kaisa Saariselle aukesi MM-mitalisauma Lahdessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    4. 4

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    5. 5

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    8. 8

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    9. 9

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    10. 10

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      MM-Lahden ensimmäinen tapahtuma käynnistyi kaikessa hiljaisuudessa – kaksi suomalaista heti huippuvedossa!

    3. 3

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    4. 4

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. Näytä lisää