Digitoday

Valikko

Apple kiristää käyttäjiltä osoitekirjan tietoja

Kuluttajien on luovutettava omppukoneiden puheentunnnistusohjelmaa käyttääkseen amerikkalaisyhtiölle osoitekirjan kontaktinsa ja tiedot siitä, minkälaisessa suhteessa on kuhunkin tuttuunsa, tietoturvayhtiö Sophos kertoo.

Teknologiayhtiö Applen tietoturva- ja yksityisyyskäytännöt herättävät jälleen keskustelua. Tietoturvayhtiö Sophos kirjoittaa Naked Security -blogissaan, että tällä kertaa huolta nostattaa yhtiön uuden käyttöjärjestelmän Mountain Lionin puheentunnistusohjelman teknologia.

Applen tietokoneet eivät litteroi käyttäjien niille sanelemia puheenpätkiä itse tekstiksi, sillä puheentunnistus on hyvin raskas prosessi, ja siihen tarvitaan runsaasti suoritintehoa.

Niinpä nauhoitettu puhe lähetetään netin välityksellä Applen palvelimille, jotka sitten muuntavat puheen tekstiksi käyttäjää varten. Tähän liittyy Sophosin mukaan myös prosessin ongelma.

Omppukone nimittäin lähettää ohjelmiston käyttöehtojen mukaan emoyhtiölle puhetta sisältävän ääninauhoitteen lisäksi myös "muuta tietoa, kuten käyttäjän etunimen ja lempinimen sekä käyttäjän osoitekirjan kontaktien nimet, lempinimet ja suhdestatuksen käyttäjään".

Eli jos osoitekirjaan on kirjannut jonkun kontaktin vaikkapa isäkseen, siskokseen tai puolisokseen, kiinnostaa tämä tieto Applea.

Yhtiö perustelee tätä sillä, että käyttäjän osoitekirjan nimet tietämällä puheentunnistus helpottuu huomattavasti, sillä nimet ovat tunnetusti erittäin vaikea tunnistaa puheen joukosta, saati sitten kirjoittaa oikein.

Ongelma voitaisiin kuitenkin varmasti ratkaista muillakin tavoin, esimerkiksi kokoamalla eri kielialueiden tyypillisistä nimistä tietokanta ilman, että Applen täytyy saada käsiinsä käyttäjien ihmissuhdetietoja.

Toimintoa ei Sophosin mukaan voi myöskään kytkeä pois päältä, eli puheentunnistusohjelman käyttäminen uudessa Mountain Lionissa edellyttää Applen ehtoihin suostumista.

Lisäksi Apple saattaa säilöä tietoja käyttäjän sanomisista senkin jälkeen, kun tämä on lopettanut puheentunnistusohjelman käytön. Applen mukaan se kyllä poistaa käyttäjän tiedot ja "viimeaikaiset" puhenauhoitteet, mutta yhtiö voi käyttää sen palvelimille lähetettyjä, "käyttäjältä erotettuja" vanhempia puhetietoja "tietyn ajanjakson ajan".

Tätä Apple perustelee tuotteidensa laadun parantamisella, ja sanoo, että se voi säilöä niin käyttäjien puhenauhoitteita kuin myös niiden tekstiversioita. Yhtiö ei täsmennä, kuinka pitkä tämä "tietty ajanjakso" on.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    2. 2

      Moottori: Trafin LIVE-laskurissa kaunistellaan autoilun kustannuksia – näin kalliiksi muuttuu ajaminen vuoden 2014 Skoda Octavialla

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Suomalaismiehet haluavat enemmän seksiä ja kärsivällisemmän kumppanin – kyselyn todellinen yllätys on hieman surullisempi

    5. 5

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    6. 6

      Kannattaako nyt ostaa auto? Kuka voittaa ja kuka häviää? – Autoliitto vastaa kuumiin kysymyksiin

    7. 7

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    8. 8

      Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

    9. 9

      Toinen ampumapaikka pudotti Mäkäräisen voittotaistelusta – sai silti tärkeän päänahan

    10. 10

      Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    4. 4

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    5. 5

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    6. 6

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    7. 7

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    8. 8

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    9. 9

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    10. 10

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    2. 2

      Moottori: Trafin LIVE-laskurissa kaunistellaan autoilun kustannuksia – näin kalliiksi muuttuu ajaminen vuoden 2014 Skoda Octavialla

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Suomalaismiehet haluavat enemmän seksiä ja kärsivällisemmän kumppanin – kyselyn todellinen yllätys on hieman surullisempi

    5. 5

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    6. Näytä lisää