Digitoday

Valikko

Nokia etsii ostajaa Qt:lle?

Qt-kehittäjien mukaan matkapuhelinvalmistaja Nokia sulkee Australian Brisbanessa sijaitsevan tuotekehitysyksikkönsä. Markkinahuhujen mukaan koko Qt-ohjelmisto on myynnissä.

Nokian entinen tuotekehittäjä kertoo Qt-tuotekehittäjien postituslistalla, että Nokia on kertonut työntekijöille Brisbanen toimiston sulkemisesta. Viimeinen työpäivä on elokuun lopussa.

Qt on suosittu kehitysalusta, jonka tarkoituksena on helpottaa sovellusten kehittämistä useille eri alustoille.  Brisbanen toimisto on osallistunut Nokian Qt-tuotekehitykseen ja avoimen lähdekoodin alustaan liittyvien työkalujen kehitykseen.

Qt-ohjelmistot tulivat Nokialle vuoden 2008 yrityskaupoissa, joissa Nokia osti norjalaisen Trolltechin. Kauppahinta oli noin sata miljoonaa euroa.

Nokia on käyttänyt Qt-työkaluja Symbian- ja Meego-puhelimiensa tuotekehityksessä.

Vuosi sitten Nokia kertoi yrityskaupasta, joissa se myi Qt-ohjelmistojen lisensointi- ja palveluliiketoiminnan Digialle. Tuolloin Nokia kertoi jatkavansa Qt-tekniikan kehittämistä. Digia alkoi vastata tekniikan lisensoinnista ja kaupallistamisesta.

Nokian entisten ohjelmistotyöntekijöiden lähettämien viestin mukaan yhtiö aikoisi nyt kuitenkin luopua myös Qt-tuotekehityksestä. Muun maussa Ars Technica kertoo, että Nokia aikoo myydä Qt-työkalupakin. Nokian siirtyminen älypuhelimissa Windows Phone -alustaan on vähentänyt Qt:n tarvetta.

Nokiasta ei haluttu kommentoida Brisbanen toimiston sulkemista tai Qt:n myyntihuhuja It-viikolle. Yhtiön viestinnästä kerrotaan, ettei Nokia ole tehnyt Qt:sta julkistusta. Yhtiön linjana on ollut, ettei se kommentoi markkinahuhuja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    2. 2

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    5. 5

      Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

    6. 6

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    7. 7

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    8. 8

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    9. 9

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    10. 10

      Naiset muistelevat parhaita yhden illan juttujaan: ”Hän otti hetkessä tilanteen haltuun”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    6. 6

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    2. 2

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    5. 5

      Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

    6. Näytä lisää