Digitoday

Valikko

Netflix keräsi miljoona asiakasta Englannissa ja Irlannissa

Suomessa ja muissa Pohjoismaissa vuoden vaihteessa aloittava videopalvelu Netflix keräsi Britanniassa ja Irlannissa miljoona asiakasta puolessa vuodessa. Se aloitti myös hintasodan.

Netflix tiedotti maanantaina saaneensa miljoona tilaajaa videopalveluunsa Englannissa ja Irlannissa sitten tammikuun markkina-avauksen. Yhtiön mukaan tilaajamäärä on kasvanut nopeammin kuin millään muulla markkina-alueella, mukaan lukien Yhdysvallat ja Kanada.

Britannian markkinoilla yritys käynnisti hintasodan Amazonin Lovefilmin ja maan suurimman kaapelitelevisioyhtiön BskyB:n elokuvakanavan kanssa. Viime kuussa BskyB vastasi Netflixin markkinoille tuloon avaamalla oman suoratoistopalvelunsa Now TV:n. Se jakelee BskyB:n elokuvia ja myöhemmässä vaiheessa tarjoaa myös urheilu- ja viihdeohjelmia.

Netflix, joka aloitti elokuvien jakelun dvd-levyillä, on panostanut voimakkaasti kannattavampaan verkkojakeluun. Muutos on kuitenkin sujunut kankeasti. Huhti–kesäkuussa se sai yli puoli miljoonaa uutta amerikkalaista verkkotilaajaa, mutta menetti samaan aikaan 850 000 dvd-tilaajaa. Globaalisti Netflixillä oli toisella vuosineljänneksellä 30,1 miljoonaa tilaajaa. Neljänneksellä tilaajamäärä kasvoi 979 000:lla, joista 560 000 oli Yhdysvaltain ulkopuolisia verkkotilaajia.

Netflix ennustaa loppuvuodeksi hidasta kasvua ja tappiollista tulosta. Huhti–kesäkuussa sen liikevoitto kutistui 91 prosenttia, uutisoi Total Telecom.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

    2. 2

      Tie MM-Lahteen sulkeutui tylysti – hiihtäjää epäiltiin lentokentällä terroristiksi: ”Poliisit vain nauroivat”

    3. 3

      Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

    4. 4

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    5. 5

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    6. 6

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    9. 9

      Autosta irtosi moottori rajussa nokkakolarissa Kuutostiellä – kaksi ihmistä sairaalaan

    10. 10

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    3. 3

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    5. 5

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    6. 6

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    7. 7

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    8. 8

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    9. 9

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    10. 10

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

    2. 2

      Tie MM-Lahteen sulkeutui tylysti – hiihtäjää epäiltiin lentokentällä terroristiksi: ”Poliisit vain nauroivat”

    3. 3

      Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

    4. 4

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    5. 5

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    6. Näytä lisää