Digitoday

Valikko

Google blokkasi taas videon – oikeus pakotti

Google esti poliittisen videon Brasilian YouTubesta oikeuden määräyksellä.

Google joutui vastuunkantajaksi Brasilian kunnallisvaalien loanheitossa. Yhtiö joutui oikeuden määräyksellä estämään poliittisen videon, jossa hyökättiin pormestariehdokasta vastaan.

Estosta kertoi Googlen Brasilian johtaja Fabio Coelho blogikirjoituksessa (pdf) torstaina. Hän korostaa, että Google taisteli loppuun asti sensuuria vastaan.

– Myöhään eilen illalla saimme tietää, että viimeinen valituksemme hylättiin, joten nyt meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin estää video Brasiliassa. Olemme syvästi pettyneitä, ettemme saaneet täyttä mahdollisuutta selvittää oikeudessa, että nämä olivat laillisia sananvapausvideoita, joiden pitäisi pysyä saatavilla.

Coelho oli jo joutunut poliisin kuulusteltavaksi, kun Google ei ollut estänyt videota. Oikeus määräsi estettäväksi toisenkin videon, jonka tekijä kuitenkin poisti itse ja sulki samalla tilinsä YouTubessa. Coelho pitää sitä hyytävänä esimerkkinä siitä, miten tällaiset episodit voivat vaikuttaa sananvapauteen.

Google on joutunut taistelemaan entistä enemmän sensuuria vastaan maailmalla. Äskettäin sen on pitänyt miettiä, kuinka menetellä profeetta Muhammedia loukkaavan videon kanssa.

Google on taipunut estämään videon joissakin maissa, mutta samalla se on altistanut itsensä sensuurisyytöksille. Myös Brasiliassa on meneillään oikeusprosessi videon estämiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi Rion mitalistia kärysi dopingista

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    4. 4

      Lehti: Tukholman poliisin pikkujoulut riistäytyivät käsistä – ulostetta lavuaarissa, käytettyjä kondomeja pöydällä...

    5. 5

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    6. 6

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    7. 7

      Häpeällisen ”ruma” joulukuusi aiheutti nettihysterian – sai jopa oman Twitter-tilin: ”Voiko olla enää nolompi”

    8. 8

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    9. 9

      Lentoyhtiön kuva suomalaisesta ”naisistosta” kerää ylistystä – ”Hienoa, että tytöillekin ollaan esikuvina”

    10. 10

      Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    6. 6

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    7. 7

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    8. 8

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    9. 9

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    10. 10

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi Rion mitalistia kärysi dopingista

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    4. 4

      Lehti: Tukholman poliisin pikkujoulut riistäytyivät käsistä – ulostetta lavuaarissa, käytettyjä kondomeja pöydällä...

    5. 5

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    6. Näytä lisää