Digitoday

Valikko

Valtio esittää rohtoja Nokia-haavojen hoitoon

Hallitus osoittaa lisätalousarvioesityksessään lähes 13 miljoonaa euroa ict-alan hankkeisiin.

Hallitus esittää lisää rahaa ja panostuksia tieto- ja viestintäteknisen alan työllisyyden turvaamiseksi. Esitykset pohjautuvat Pekka Ala-Pietilän vetämän Suomen ICT 2015-työryhmän ehdotukseen. Työryhmän tavoitteena on kehittää lääkkeitä Nokia-ahdinkoon.

Hallitus esittää digitaalisten palveluiden toimintaympäristön kehittämiseen 4,1 miljoonaa euroa. Potista 2,4 miljoonaa euroa käytettäisiin pilvipalveluiden testilaboratorioon.

Ala-Pietilän johtama työryhmä on esittänyt, että Suomeen perustetaan pilvipalveluiden testausympäristö. Pilvipohjainen laboratorio tarjoaisi testausalustan erilaisille kaupallisille palveluille.

Tällainen testausympäristö puuttuu markkinoilta. Tavoitteena on, että laboratorio toimii täydessä laajuudessa vuonna 2014.

Pilvilaboratorion lisäksi hallitus esittää, että liikenne- ja viestintäministeriö saa toimintamenoihin 0,5 miljoonan euron lisämäärärahaa uuden osaamiskeskittymän perustamiseen. Verkosto palvelisi ict- sekä media-alan tutkimus- ja kehittämistarpeita.

Tarkoitus on luoda avoin ja puolueeton tutkimus- ja kehittämistiedon osaamiskeskittymä, joka edistää informaatio- ja viestintäteknologiaa hyödyntävää toimintaa.

Tekesin myöntämisvaltuutta hallitus esittää lisättäväksi yhteensä 8 miljoonalla eurolla. Raha on tarkoitettu ict-klusterin äkillisten rakennemuutosten hoitoon.

Potista 6 miljoonaa euroa kohdentuu pk-yrityksille suunnattuun verkkomyynti- ja markkinointivalmiuksien kehittämistyöhön ja 2 miljoonaa euroa Green ICT ja älykkäät kaupunkiympäristöt -toimenpidekokonaisuuteen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

    4. 4

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    7. 7

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    8. 8

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    9. 9

      Anna Abreu julkaisi viehkeitä bikinikuvia – luksuslomailua miljoonakaupungissa

    10. 10

      Vuoden kokeilu: peltipoliisien otetta Kehä I:stä kiristettiin – valtava vaikutus ylinopeuksiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    4. 4

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    5. 5

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    6. 6

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    7. 7

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    8. 8

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    9. 9

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    10. 10

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

    4. 4

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. Näytä lisää