Digitoday

Valikko

TeliaSonera uhkaa irtisanoa jopa 2000 työntekijää

Tänään keskiviikkona hieman heikentyneestä osavuosituloksesta kertonut teleyhtiö TeliaSonera aloittaa uuden säästöohjelman.

– Tavoitteena on muuttaa liiketoimintaamme perusteellisesti yksinkertaistamalla toimintatapaamme. Arvioimme tämän johtavan nettoarvoltaan noin kahden miljardin kruunun kustannusvähennyksiin kahden seuraavan vuoden aikana, TeliaSoneran toimitusjohtaja Lars Nyberg toteaa osavuosikatsauksessa.

Tämä merkitsee henkilöstövähennyksiä, jotka TeliaSoneran alustavan arvion mukaan vaikuttavat noin 2 000 työntekijään eli seitsemään prosenttiin konsernin koko henkilöstöstä.

Vähennysten aikataulua tai niiden jakautumista yhtiö ei kerro.

"Lahjussyytökset
vakavia"

Nyberg kommentoi tiedotteessa myös viimeaikaisia lahjusväitteitä, jotka saivat yhtiön käynnistämään asiasta tutkinnan.

– Syyskuussa julkisuudessa väitettiin TeliaSoneran syyllistyneen lahjontaan ja rahanpesuun vuonna 2007 Uzbekistanissa tehtyjen 3G -toimilupa- ja taajuusinvestointien yhteydessä. Vaikka olemmekin vakuuttuneita TeliaSoneraa vastaan esitettyjen väitteiden perättömyydestä, syytökset ovat vakavia, Nyberg sanoo.

Hänen mukaansa asiaa koskevan selvityksen tulokset julkistetaan ennen vuoden loppua.

– Ruotsin syyttäjäviraston korruption vastainen yksikkö on myös käynnistänyt tutkinnan, mitä pidämme hyvänä asiana. Tulemme antamaan tutkinnalle täyden tukemme, Nyberg toteaa.

Nybergin mukaan yhtiö on pyytänyt Tanskan ihmisoikeusinstituuttia arvioimaan yhtiön toiminnan ihmisoikeusvaikutuksia kussakin toimintamaassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    2. 2

      Uusi käänne 71 henkeä vaatineessa lento-onnettomuudessa – pidätys

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    5. 5

      HS: Remonttimiehet pilasivat Sadun asunnon – yli 20 000 euron painajainen

    6. 6

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    7. 7

      Saara Aalto tapaa tänään fanejaan Lontoossa – britit jo aivan täpinöissään: ”Mark, en ole tulossa tänään töihin”

    8. 8

      Patrik Laine NHL:n ykkönen kolmessa kategoriassa

    9. 9

      Robin, 18, kiemurteli toimittajien tentissä Linnan jatkoilla – boolia nautittu: ”En ihan kahdeksaksi ole kouluun menossa”

    10. 10

      Venäjän tappiot Syyriassa kasvavat – eversti sai surmansa kranaattitulessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    8. 8

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    2. 2

      Uusi käänne 71 henkeä vaatineessa lento-onnettomuudessa – pidätys

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    5. 5

      HS: Remonttimiehet pilasivat Sadun asunnon – yli 20 000 euron painajainen

    6. Näytä lisää