Digitoday

Valikko

Pomolle potkut ja tietokone tilalle

Viime viikolla 10 000 työntekijän irtisanomisista kertonut sveitsiläispankki UBS antaa potkut myös luottoriskijohdannaisyksikön pomolleen David Gallersille.

USB ei aio täyttää David Gallersin paikkaa. Sen sijaan tilalle on hankittu tietokone tekemään jopa 250 miljoonan dollarin kertakauppoja.UBS korvasi Gallersin kaupankäyntialgoritmeillä, jotka käyvät kauppaa käyttäen matemaattisia malleja. Uutistoimisto Bloombergin tiedot Gallersin korvaamisesta koneella perustuvat nimettömiin lähteisiin.

Gallersin potkut ovat yksi askel suuntaan, jossa koneet käyvät kauppaa ihmisten sijaan. Vielä ennen vuonna 2008 alkanutta maailmanlaajuista talouskriisiä Gallersin tapaiset pankkiirit saivat palkkaa jopa kaksi miljoonaa dollaria vuodessa. Nyt pankit korvaavat johdannaisvälittäjiä koneilla.

Aiemmin vastaavista muutoksista ovat kertoneet investointipankit Barclays, Credit Suisse ja Goldman Sachs. Pankit pyrkivät leikkaamaan kustannuksiaan uudistuneen sääntelyn vuoksi.

– On luonnollista luopua ihmisistä ja suuresta pankkikoosta ja siirtyä koneisiin ja pienempään kokoon, sijoitusyhtiö TF Market Advisorsin perustaja Peter Tchir sanoo.

Uutistoimistolähteet kertovat, että UBS otti käyttöönsä viime kuussa jopa 250 miljoonan dollarin kertakauppoihin kykenevän kaupankäyntialgoritmin. Pankki ilmoitti viime viikolla, että se irtisanoo pahimmillaan 10 000 ihmistä investointipankkitoiminnasta maailmanlaajuisesti.

Entisen CDS-kauppiaan Tchirin mukaan yksi algoritmi voi maksaa muutamia satojatuhansia dollareita.

UBS:n edustaja kieltäytyi kommentoimasta asiaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    4. 4

      Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

    5. 5

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    8. 8

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    9. 9

      X Factorin kenties vihatuimman kilpailijan Honey G:n esiintyminen sai X Factor -yleisön buuaamaan

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    10. 10

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    4. 4

      Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

    5. 5

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    6. Näytä lisää