Digitoday

Valikko

Android jyllää älypuhelinkaupassa

Googlen Android-käyttöjärjestelmää käyttävät älypuhelimet hallitsevat ylivoimaiseen tapaan maailman älypuhelinmarkkinoita. Kolme neljästä syksyllä ostetusta puhelimesta käytti Androidia.

Tutkimusyhtiö Gartnerin mukaan heinä-syyskuussa maailmassa ostetuista älypuhelimista 72,4 prosentissa oli Android-käyttöjärjestelmä. Android on harpannut vuodessa selvästi eteenpäin, sillä viime vuonna vastaavaan aikaan osuus oli 52,5 prosenttia.

Applen iOS-käyttöjärjestelmä on menettänyt hieman asemiaan. Markkinaosuus putosi 13,9 prosenttiin 15,0 prosentista. Gartnerin analyytikot arvioivat, että iOS vahvistaa taas asemiaan loppuvuonna uuden iPhone 5-puhelimen tultua myyntiin.

Kolmantena käyttöjärjestelmäkisassa on Research in Motion. Sen osuus kutistui kuitenkin vuodessa 5,3 prosenttiin vuodentakaisesta 11,0 prosentista.

Nokian hiipuvan Symbian-käyttöjärjestelmän siivu älypuhelimissa painui heinä-syyskuussa 2,6 prosenttiin viime vuoden 16,9 prosentista. Microsoftin siivu nousi 2,4 prosenttiin 1,5 prosentista. Windows Phonen osuus laski, kun uuden Windows Phone 8:n odottelu heikensi Windows Phone 7-puhelinten myyntiä.

Gartner selvittää tutkimuksessaan sitä, millaisia puhelimia ihmiset eri puolilla maailmaa ovat ostaneet kolmen kuukauden aikana. Monet puhelinvalmistajat raportoivat osavuosituloksissaan siitä, kuinka monta puhelinta ne ovat saaneet kaupaksi jälleenmyyjille ja operaattoreille.

Nokia
tippui

Nokia putosi sijalle seitsemän maailman älypuhelinmyynnissä heinä-syyskuussa, tutkimusyhtiö Gartnerin tilasto kertoo. Huhti-kesäkuussa yhtiö oli vielä kolmanneksi suurin älypuhelinten myyjä.

Älypuhelinmyyntiä hallitsevat Apple ja Samsung. Niiden yhteinen markkinaosuus 46,5 prosenttia kolmannella neljänneksellä. Kanadalainen RIM oli tilaston kolmonen ja taiwanilainen HTC nelonen.

Garterin mukaan heinä-syyskuussa maailmassa myytiin kaikkiaan runsaat 169 miljoonaa älypuhelinta, 47 prosenttia vuodentakaista enemmän.

Koko matkapuhelinmyynti väheni sen sijaan kolme prosenttia viime vuoden heinä-syyskuusta lähes 428 miljoonaan puhelimeen. Älypuhelinten osuus myynnistä oli liki 40 prosenttia.

Samsungin osuus koko matkapuhelinmyynnistä kasvoi 22,9 prosenttiin viime vuoden 18,7 prosentista. Nokia säilytti kakkossijansa, mutta sen siivu pieneni 19,2 prosenttiin 23,9 prosentista. Apple nosti osuutensa 5,5 prosenttiin 3,9 prosentista.

Gartner arvioi, että lähestyvä joulusesonki ei tänä vuonna näy puhelinten myynnissä totuttuun tapaan. Tässä näkyy kuluttajien varovaisuus nykyisessä taloustilanteessa sekä uudet laitteet kuten taulutietokoneet, joiden suosio lahjoina on kasvanut.  

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    3. 3

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    6. 6

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    9. 9

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    7. 7

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    8. 8

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    9. 9

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    3. 3

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    6. Näytä lisää