Digitoday

Valikko

Ouya-pelikonsoli tulee sittenkin – rahoittajille ensi kuussa, Amazonille kesällä

Androidiin perustuva pelikonsoli Ouya antaa kuulua itsestään pitkän tauon jälkeen. Rahoittajille luvataan laitteita jo ensi kuussa.

Kickstarter-joukkorahoitushankkeista tunnetuin eli Ouya-pelikonsoli on tullut ennakkomyyntiin verkkokauppa Amazoniin, kertoo Wall Street Journalin blogi.

Konsolin ilmestymisajaksi on Amazonin sivuilla ilmoitettu tämän vuoden kesäkuu. Pelikone tulee myyntiin myös Gamestopissa, Best Buyssa ja Targetissa. Myyntihinta on sadan dollarin eli 75 euron tuntumassa.

Ouya on avoin pelikonsoli, joka on sekä laitteisto- että ohjelmistopuoleltaan viriteltävissä. Laite  perustuu Nvidian Tegra 3 -suorittimeen ja siinä on gigatavun keskusmuisti. Pelejä ei osteta levyillä, vaan ne hankitaan latauksina.

Projekti keräsi Kickstarterissa yli 8,5 miljoonan dollarin eli 6,3 miljoonan euron rahoituksen. Ouya-hankkeen vetäjä Julie Uhrmanin mukaan ennakkotilauksia on yli 68 000. Hänen mukaansa laitteen rahoittajat saavat omat konsolinsa alkuperäisen lupauksen mukaisesti maaliskuussa. Virallinen lanseerauspäivä on kesäkuussa.

Laitteen pelitarjonnasta lanseerauksen yhteydessä on toistaiseksi hyvin vähän tietoa. Ainoa etukäteen julkistettu suurempi nimi on Final Fantasy 3. Huhut tuovat myös Madden NFL:ää sekä Minecraftia konsolille.

Konsolihankkeen toteutumista alettiin epäillä, kun rahoituksen päätyttyä seurasi pitkä hiljaisuus. Viimeiset epäilijät todennäköisesti vaikenevat silti vasta sitten, kun laite on todella tullut myyntiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    4. 4

      Bernerin selvitys sai soraääniä hallituksen sisältä – ministeri vastasi kritiikkiin: ”Henkilökohtaisesti olen tottunut siihen että...”

    5. 5

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    6. 6

      Nämä ihmiset ärsyttävät eniten lentokoneessa – yhdelle ryhmälle ylivoimainen voitto

    7. 7

      6 kodin pahinta bakteeripesää – ja kaikki löytyvät sinun huushollistasi

    8. 8

      Suomalaismiehet haluavat enemmän seksiä ja kärsivällisemmän kumppanin – kyselyn todellinen yllätys on hieman surullisempi

    9. 9

      Vuoden 2011 Toyota Corolla ja Opel Astra – näin Bernerin uudistus tulisi maksamaan suosittujen perusautojen kuskeille

    10. 10

      Trafin laskuri johtaa harhaan – näin suosikkiautojen kulut muuttuvat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    5. 5

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    6. 6

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    7. 7

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    8. 8

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    9. 9

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    10. 10

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    4. 4

      Bernerin selvitys sai soraääniä hallituksen sisältä – ministeri vastasi kritiikkiin: ”Henkilökohtaisesti olen tottunut siihen että...”

    5. 5

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    6. Näytä lisää