Digitoday

Valikko

Oikeus Googlesta: Jokaisen videon tarkistus mahdotonta

Joulukuinen Googlen johtajia vapauttanut oikeuspäätös sai lihaa luiden ympärille. Videoiden ennakkotarkastus todettiin mahdottomaksi.
Milanolaisoikeuden joulukuinen päätös Googlen kiusausvideojutussa julkaistiin kokonaisuudessaan. Päätös vapautti syytteistä kolme Googlen johtajaa, jotka oli tuomittu ehdolliseen vankeuteen koulupojan yksityisyyden loukkaamisesta.

Oikeuden päätöksen mukaan internet-palveluntarjoajalta, kuten Googlelta, ei voi edellyttää jokaisen videon ennakkotarkastusta ennen julkaisua ilman, että se vaarantaa kansalaisten perusvapauksia ja palveluntarjoajien toimintaa, uutistoimisto Reuters kertoo.

Oikeusjuttu juontaa niinkin kauas kuin vuoteen 2006, jolloin Google ei ollut vielä ostanut Youtube-videopalvelua. Koulukiusaajat julkaisivat jo lopettaneessa Google Video -palvelussa videon, jossa he pahoinpitelivät autismista kärsivää poikaa.

Googlen paikallisia johtajia syytettiin välinpitämättömyydestä, koska video ehti olla näytillä kuukausia. Google puolustautui sanomalla, että se poisti videon heti ilmoituksen saatuaan.

  • Sensuuri

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    2. 2

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    3. 3

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    4. 4

      Tyttö tuli! Kansanedustaja Jaana Pelkonen, 40, sai esikoislapsensa

    5. 5

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    6. 6

      Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

    7. 7

      Matopeli ja Nokia-soittoääni – tällainen on uudelleenversioitu Nokia 3310

    8. 8

      Auto suistui jokeen Lempäälässä – sukeltajat etsivät matkustajia, ketään ei löytynyt

    9. 9

      Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

    10. 10

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    10. 10

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    2. 2

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    3. 3

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    4. 4

      Tyttö tuli! Kansanedustaja Jaana Pelkonen, 40, sai esikoislapsensa

    5. 5

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    6. Näytä lisää