Digitoday

Valikko

Nokia voitti HTC:n – paitsi HTC:n mielestä

Nokia otti patenttivoiton HTC:stä saksalaisoikeudessa. HTC vähätteli tuomiota tuoreeltaan, mutta patenttiasiantuntija ennustaa taiwanilaisen puhelinvalmistajan alkavan lopulta maksaa lisenssimaksuja Nokialle.

Nokia otti tiistaina erävoiton älypuhelinvalmistaja HTC:stä oikeudessa Saksan Mannheimissa. Päätöksen mukaan HTC on käyttänyt väärin teknologiaa, joka liittyy virran säästämiseen puhelimessa sen ollessa kytkettynä mobiiliverkkoon.

Kyseessä on vain yksi kaikkiaan 22 patenttikanteesta, jotka Nokia on käynnistänyt HTC:tä vastaan Saksassa. Lisäksi patenttia rikkoviksi todetut puhelinmallit ovat jo poistuneet markkinoilta, ja HTC:n mukaan sen uusissa malleissa ei edes käytetä kiisteltyä tekniikkaa.

– Tätä päätöstä ei voi pitää "voittona" Nokialle, HTC tiivistää patenttiasiantuntija Florian Müllerin mukaan.

Nokia toisaalta sanoo, että "HTC:n pitää nyt kunnioittaa aineetonta omaisuuttamme ja kilpailla omien innovaatioidensa avulla".

Kiista virransäästöteknologiasta jatkuu muissa oikeuksissa ja patenttielimissä, ja HTC myös valittaa Mannheimin oikeuden päätöksestä. Lisäksi aiemmin maaliskuussa Mannheimin oikeus päätti Nokiaa vastaan kahdesta muusta patentista, joita HTC on Nokian mielestä väärinkäyttänyt.

Kaiken kaikkiaan Müller kuitenkin uskoo, että lopulta HTC alkaa maksaa rahaa Nokialle. Maksujen alkaminen on hänestä vain ajan kysymys. HTC on aikaisemmin suostunut lisenssimaksuihin sekä Applelle että Microsoftille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    3. 3

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    4. 4

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. 6

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    7. 7

      TMZ: Vastahakoinen koira pakotettiin kuohuvaan veteen – tapahtuiko uuden elokuvan kuvauksissa eläinten kaltoinkohtelua?

    8. 8

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    9. 9

      Barack Obamalta tivattiin neuvoja seuraajalleen – antoi varoituksen Donald Trumpille

    10. 10

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    7. 7

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    10. 10

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    3. 3

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    4. 4

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. Näytä lisää