Digitoday

Valikko

Nokian ex-johtaja Anssi Vanjoki ryhtyi professoriksi

Nokian entisestä toimitusjohtajasta ja nykyisestä Vertu-pomosta Anssi Vanjoesta tulee professori Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon.
Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) hallitus on valinnut Anssi Vanjoen Professor of practice -tehtävään 1. elokuuta 2013 alkaen. Vanjoen tehtävä sijoittuu LUT:n kauppatieteelliseen tiedekuntaan tutkimustiedon soveltamisen ja opetuksen pariin.

LUTin mukaan Vanjoki toimii koko yliopiston akateemikkojen kumppanina ja innostaa professoreja uusiin saavutuksiin. Hän myös luennoi ja kehittää koulutusohjelmia yritysmaailman näkökulmasta.

Yliopiston keksijöiden sparraaminen innovaatioiden kaupallistamisessa kuuluu myös Vanjoen tuleviin tehtäviin.

– Erilaisuus, innostus, luova johtaminen ja kyky konkretisoida ideat markkinoitaviksi tarinoiksi digitalisoituvassa taloudessa ovat alueita, joihin aion panostaa. Koetamme yhdessä siirtää kovavauhtisen tekemisen vielä vauhdikkaammalle kiihdytyskaistalle, Vanjoki sanoo tiedotteessa.

– Hyvistä ja huonoista kokemuksistani, onnistumisistani ja epäonnistumisistani on jalostunut osaamista, jonka toivon hyödyttävän LUTin akateemista ympäristöä. Onnistuminen tässä tuottaa rohkeita irtiottoja, Vanjoki jatkaa tiedotteessa.

Anssi Vanjoki on Amer Sportsin ja Vertu Holdingsin hallituksen puheenjohtaja sekä muun muassa Baswaren hallituksen jäsen. Hänet tunnetaan myös kasvuyrityssijoittajana ja pitkästä urasta Nokiassa.

LUTin mukaan Professor of practice -tehtävään palkataan korkeatasoinen käytännön osaaja. Yliopistolla on mahdollisuus palkata tehtävään elinkeinoelämän tai julkisen sektorin johtajia, joilla on huomattava vaikutus LUT:n kannalta merkittävillä aloilla. Tarkoituksena on siirtää käytännön ajankohtaista tietoa opetukseen ja alan kehittämiseen sekä rakentaa verkostoja elinkeinoelämään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    2. 2

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    3. 3

      MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

    4. 4

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    5. 5

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    6. 6

      Oscar-hulina oli liikaa uimapukumalli Chrissy Teigenille – nukahti kesken gaalan: Kuvat uinuvasta kaunottaresta leviävät somessa

    7. 7

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    8. 8

      Kuvat: 18-vuotias menetti autonsa hallinnan ja aiheutti rajun nokkakolarin – 2-vuotias lapsi joutui sairaalaan

    9. 9

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    10. 10

      Tapon yritys Kokemäellä: Naista lyötiin veitsellä yksityisasunnossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    7. 7

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    10. 10

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    2. 2

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    3. 3

      MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

    4. 4

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    5. 5

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    6. Näytä lisää