Digitoday

Valikko

Applea ryöpytetään Kiinassa – pyytää anteeksi

Kiinan viranomaisten ja median kovasanainen röykytys puristi teknologiayhtiö Applelta julkisen anteeksipyynnön.
Applen toimitusjohtaja Tim Cook julkaisi maanantaina yhtiön kiinalaisille asiakkaille osoitetun avoimen anteeksipyynnön. Samalla Apple ilmoitti jatkavansa iPhone-puhelinten takuuajan vuodesta kahteen vuoteen Kiinan kuluttajansuojalakien vaatimusten mukaisiksi.

Applen kiinankielisessä verkkopalvelussa julkaistu kirje pyytää anteeksi Applen takuupolitiikan aiheuttamaa sekaannusta.

The New York Timesin mukaan Cook sanoo avoimessa kirjeessä yhtiön ymmärtävän viestinnän puutteen johtaneen ulkopuoliset uskomaan, että Apple on ylimielinen eikä arvosta kuluttajapalautetta.

– Pyydämme vilpittömästi anteeksi kuluttajille aiheutunutta huolta tai väärinymmärrystä.

Applen tuotteet ovat valtavan suosittuja Kiinassa, missä ihmiset voivat nostaa niillä statustaan. Apple-fanit ovatkin reagoineet kiukkuisesti Appleen kohdistuneeseen epätavalliseen laajaan viranomais- ja mediakampanjaan.

Pekingissä vaikuttava teknologia-analyytikko Bill Bishop sanoi maanantaina, että vaikea tietää mikä oli käynnistänyt median Appleen kohdistuneet tutkimukset. Hänen mukaansa on mahdollista, että Apple ei ennättänyt räjähtävän kasvun takia kouluttaa työntekijöitä ja johtoa toimimaan Kiinan markkinoiden haasteiden kanssa.

– Riippumatta tapauksen faktoista, Apple ei voi selvitä tästä voittajana, Bishop sanoi.

Applen anteeksipyyntö oli hyvä veto, kommentoi kalifornialaisen Santa Claran yliopiston apulaisprofessori Anna Han. Hänen mukaansa se oli myös hyvin kiinalainen tapa toimia. Hän vertasi sitä kiinalaisen syyttäjäosapuolen usein oikeudessa vaatimaan julkiseen anteeksipyyntöön ja sanoi sen yhdessä takuupolitiikan muutoksen kanssa vievän puhtia valtion syytteiltä.

Appleen kohdistuva hyökkäys on epätavallisen kovasanainen ja laajasti organisoitu. Kiinan television kuluttajasuojajuttuna käynnistyneessä kampanjassa ovat olleet mukana ministeriöt, kuluttajansuojaviranomaiset, useat printti- ja nettimediat ja laajalevikkiset mikroblogit.

Kampanjaan on organisoitu mukaan myös tunnettuja ja laajasti seurattujen julkkiksia, The Register kirjoittaa.

Applelle Kiinan markkinat ovat elintärkeitä. Se keräsi Yhdysvaltojen jälkeen toiseksi suurimmalta markkina-alueeltaan viime vuonna 20 miljardin dollarin liikevaihdon. Viimeksi raportoidun vuosineljänneksen aikana Kiinan osuus Applen globaalista myynnistä oli 13 prosenttia.

Applea syytetään sinänsä aika pienistä rikkeistä. Vakavin syyte näyttää olevan se, että yhtiö kohtelee kiinalaisasiakkaita huonommin kuin muita ja se on ylimielinen.

Anti-Apple -kampanjan motiiviksi arvellaan Kiinan valtion halua painostaa Yhdysvaltojen viranomaisia lopettamaan kiinalaisiin telelaitevalmistajiin Huaweihin ja ZTE-yhtiöön kohdistuva syrjintä. Kiinalaiset teleyritykset ovat kasvattaneet markkinaosuuttaan maailmalla, mutta Yhdysvalloissa poliitikot ovat estäneet niiden tuotteiden käyttöönottoa turvallisuusuhkiin vedoten.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    2. 2

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    6. 6

      Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

    7. 7

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    8. 8

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    9. 9

      Näin Shirly Karvinen edustaa Suomea Miss Universum -kisassa – lipui kameroiden eteen seksikkäästi läpikuultavassa asussa

    10. 10

      Trump haluaisi nähdä USA:ssa vähemmän bemareita ja Saksassa enemmän Chevroleteja – saksalaisministeri: ”Rakentakaa parempia autoja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    4. 4

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    5. 5

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    6. 6

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    7. 7

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    8. 8

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    9. 9

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    2. 2

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    6. Näytä lisää