Digitoday

Valikko

Voiko olla? E-reseptistä kehkeytyi "merkittävä onnistuminen"

Kaiken kritiikin ja myöhästymisten jälkeen THL kehuu sähköistä lääkemääräystä onnistuneeksi it-projektiksi.

Sähköinen lääkemääräys eli e-resepti on nyt kattavasti käytössä julkisessa terveydenhuollossa ja apteekeissa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL iloitsee.

– Kyseessä on merkittävä onnistuminen sekä tietojärjestelmähankkeena että toiminnan muutoksena, projektipäällikkö Riitta Konttinen THL:stä luonnehtii tiedotteessa.

Kommentti on melkoinen kontrasti Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV:n taannoiselle arvostelulle.

– Sähköisessä reseptissä ei ole toivoa. Se ei tehosta terveydenhuoltoa millään tavalla, VTV:n johtava tuloksellisuustarkastaja Tomi Voutilainen arvosteli kaksi vuotta sitten. Tuolloin hankkeen kokonaiskustannukseksi vuosina 2007–2015 arvioitiin 70 miljoonaa euroa.

E-reseptin käyttöönoton lakisääteinen takaraja julkisessa terveydenhuollossa oli maaliskuun loppu. Maaliskuun alussa kaikki sairaanhoitopiirit olivat liittyneet Kelan KanTa-palveluun sähköisen lääkemääräyksen käyttäjinä. Lisäksi viime syksystä lähtien kaikilla apteekeilla on ollut valmius toimittaa sähköisiä lääkemääräyksiä.

Kaikki eivät silti ole vielä kyydissä. Siirtymäajan jälkeen sähköisen lääkemääräyksen ottaa käyttöön vielä muutama organisaatio tietojärjestelmän valmiuden varmistuttua. Niihin lukeutuu esimerkiksi Lapin keskussairaala, joka alkaa käyttää sähköistä reseptiä 8. huhtikuuta.

Yksityinen terveydenhuolto on alkanut ottaa e-reseptissä ensi askeliaan.

Uusiminen
kankeaa

Sähköisten lääkemääräysten käyttö alkoi Turussa keväällä 2010. Maaliskuussa 2013 kirjoitettiin yli 1,1 miljoonaa sähköistä lääkemääräystä, ja kaikkiaan sähköisiä lääkemääräyksiä on kirjoitettu noin 7,5 miljoonaa yli 1,5 miljoonalle eri henkilölle.

Samaan aikaan on ilmennyt ongelmia e-reseptien uusimisessa. Lääkärilehden mukaan uusiminen koetaan paikoin niin kankeaksi, että lääkärit kirjoittavat mieluummin uudet reseptit.

THL:n Konttinen tietää ongelmista ja kertoo järjestelmien toimittajien saaneen palautetta asiasta. Epäkohtia on alettu korjata, mutta tilanteen paraneminen riippuu myös siitä, millä aikataululla e-reseptin käyttäjäorganisaatiot tilaavat ja saavat päivityspaketteja.

Myös turvallisuudessa on ollut puutteita. Tiedon sähköisessä reseptiliittymässä oli vaarallinen ohjelmistovirhe, joka saattoi muuttaa määrätyn lääkeannostuksen moninkertaiseksi lääkäriltä piilossa. Tieto korjasi virheen vuosi sitten keväällä.

Käyttöaste, eli sähköisten lääkemääräysten osuus kaikista potilastietojärjestelmillä kirjoitetuista resepteistä, vaihtelee 34 prosentin ja 93 prosentin välillä. Alimmat käyttöasteet johtuvat THL:n mukaan enimmäkseen potilastietojärjestelmien kehittämisen aluekohtaisista viiveistä sekä käyttöönottojen alkuvaiheen muutoksista työprosesseissa.

Mutta kun Riitta Konttiselta kysyy suoraan, onko sähköinen lääkemääräys kaiken kaikkiaan onnistunut it-projekti, hän vastaa "kyllä on".

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    6. 6

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    7. 7

      91-vuotiaan miehen jääkaapista löytyi sodanaikaisia kranaatteja – poliisi tyhjensi vanhainkodin

    8. 8

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    9. 9

      Kommentti: Trumpin vanha kikka ei hämää ketään – hallinnossa vallitsee täysi kaaos

    10. 10

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    5. 5

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    6. 6

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    7. 7

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    6. Näytä lisää