Digitoday

Valikko

Tiemaksut tulevat - Suomen autot satelliittivalvontaan

Tiemaksujen pohdinta on täydessä vauhdissa Suomessa. Autoihin tarvitaan palikka – mutta onko se isoveljen aisapoika vai portti auvoiseen älyliikenteeseen?


Suomalaisen autoilijan kannattaa varautua jo ajatustasolla jatkuvaan ja näkymättömään seurantaan. Tulevaisuuden tiemaksuissa tarvitaan todennäköisesti taivaan silmiä.

– Uudet järjestelmät perustuvat yhä enemmän satelliittipaikannukseen, ja ajoneuvolaitteisiin on tulossa tiemaksujen lisäksi myös muita palveluita, liikenneneuvos Risto Murto liikenne- ja viestintäministeriöstä kertoo.

EU:n yhteentoimivassa tiemaksujärjestelmässä ajoneuvolaitteen teknologioita ovat satelliittipaikannus ja lyhytaaltokommunikaatio (DSRC). Tiemaksujen eurooppalaiset keräysjärjestelmät ovat tilanteessa, jossa vanhoja järjestelmiä päivitetään EU-yhteentoimiviksi.

Halpa härpäke
kertoo sijainnin


Liikenteen tulevaa hinnoittelua, eli käytännössä erilaisia vaihtoehtoja tiemaksuiksi, selvittää liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä, jonka jäsen Murto on.

Hän hahmottaa, miltä tulevaisuus luultavasti näyttää auton sisällä. Autoihin tulee jonkinlainen härpäke, ja tällä hetkellä yleisesti käytössä on niin sanottu OBU eli on-board-unit.

Obu lähettää paikannustietoa ja alkaa olla kooltaan navigaattorin luokkaa tai pienempikin. Kehitys on nopeaa. Laite sinänsä voisi olla jopa näkymättömissä, asennettuna tai laitettuna johonkin kohtaan autoa.

Obu-laite voisi myös olla korkeintaan jääkiekon kokoinen ja ulkopinnaltaan muovinen boksi, jonka sijainti olisi kojelaudalla tai sen välittömässä läheisyydessä.

Keskeistä on, että ajoneuvon ajotietokone tai vastaava antaa infoa kuljettajalle tiemaksusta, kuten mitä maksaa ja niin edelleen. Oletettavasti tähän tulee myös palveluita, jotka antavat tietoa suoritettavasta matkasta, kuten paljonko maksaa lähteä nyt tai myöhemmin.

– Meillä on selvitettävänä myös vaihtoehto, että tähän järjestelmään sisältyisi muitakin palveluita, joten varsinaisesta obusta tullee halpa, jollei peräti ilmainen, esimerkiksi jonkinlainen pantti, liikenneneuvos valottaa.

Muut palvelut liittyisivät niin sanottuun älyliikenteeseen ja voivat tarkoittaa vaikkapa liikenne- ja kelitiedostusta. Viime kädessä visioissa on tieliikenne, joka tappaa vähemmän ihmisiä.

Risto Murto ei usko tiemaksujen edellyttävän tienvarsiteknologiaa, eli järjestelmä näkyisi vain auton sisällä.

Pitkä huoli
yksityisyydestä


Miksi sitten satelliittiseuranta? Koska tiemaksuihin pohditaan vakavasti kilometripohjaista hinnoittelua ajoneuvo- ja autoveron sijaan. Ehkä jopa polttoaineveron sijaan tai ainakin sen rinnalla.

Autoilijan yksityisyys on ollut jo vuosia huolena, kun pääkaupunkiseudun ruuhkamaksuja alettiin pohtia. Ruuhkamaksut voivat edelleen olla osa tulevaisuuden järjestelmää, koska kilometrikorvaus antaa mahdollisuuden vaihdella hintaa ajan ja paikan mukaan.

Työryhmän ja myös öljy-yhtiö Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila on sanonut "kun puhutaan tienkäyttömaksuista, mieleen nousee helposti huoli oman yksityisyyden suojasta ja paikantamisesta. Tämän huolen otamme vakavasti".

Liikenneneuvos Murto vakuuttaa, että "tietosuojakysymykset ovat ratkaistavissa tienkäyttäjiä tyydyttävällä tavalla". Yksityisyyden suojaan ja tietosuojaan liittyvät kysymykset on pyritty alusta lähtien huomioimaan, minkä vuoksi selvitystyöhön on otettu mukaan tietosuojavaltuutettu.

Yksityiskohtia tavoista varmistaa tietosuoja on kuitenkin vaikea antaa tässä vaiheessa. Työryhmän tiedossa ei ole tietosuojaan liittyviä ongelmia muissa maissa.

Jakaa
kansaa


Suunnitellut tiemaksut jakavat kansan mielipiteitä riippuen siitä, puhutaanko rahasta vai tietosuojasta. Työryhmä tietää, sillä se kysyi asiasta kansalaisilta viime vuonna.

60 prosenttia vastaajista suhtautui vähintäänkin melko myönteisesti siihen, että kaikki liikenteen maksut määräytyisivät auton liikkumisen perusteella. Mutta huolena on järjestelmän edellyttämä ajoneuvon seuranta, johon vastaajat suhtautuivat varsin varautuneesti.

Risto Murto rauhoittelee.

– Voidaan miettiä, millaisessa valtiossa todella eläisimme, jos viranomaiset valvoisivat meitä tuolla tavalla. Kaikkia, joilla on kännykkä, pystytään jo tällä hetkelläkin seuraamaan erittäin tarkasti, tätä ei kukaan tunnu muistavan, Murto pohtii.

Työryhmästä ei suostuta tässä vaiheessa arvottamaan tiemaksujärjestelmän vaihtoehtoja teknisen vaativuuden tai yksityisyyden kannalta. Suosikkia ei ole, koska skenaarioita ei ole vielä vertailtu keskenään. Myöskään vaihtoehtojen kustannuksista ei anneta arvioita.

– Kustannukset voidaan laskea vasta, kun järjestelmän toiminnallisuus ja vaatimukset ovat tiedossa. Jos samalla laitteella on useampia palveluja, voidaan kustannuksia jakaa palveluiden kesken ja näin kustannukset yhtä palvelua kohti pienenevät, Murto selvittää.

Valmista
2020-luvulla


Mitään ei tapahdu pian. Noin vuosi sitten aloittanut työryhmä selvittää kuluvan vuoden loppuun mennessä, miten Suomessa päästään oikeudenmukaiseen ja älykkääseen liikenteeseen. Tarkastelussa ovat tiemaksujen tekniset, liikenteelliset, taloudelliset ja lainsäädännölliset kysymykset.

Ajoneuvo- ja autoveron muutosta ei voida ottaa käyttöön nopeasti. Siirtymäkaudesta povataan vähintään viiden vuoden, ehkä jopa kahdeksan vuoden mittaista.

Järjestelmästä tulisi todennäköisesti säätää oma lakinsa. Kun myös lainsäädäntötyö lasketaan mukaan, voi järjestelmä aikaisintaankin olla käytössä 2020-luvulla.

Tiemaksujen selvittäminen on kirjattu hallitusohjelmaan. Risto Murron mielestä keskeistä olisi, että seuraavassa hallitusohjelmassa olisi päätös asiasta.

EU ei Suomea tiemaksuihin painosta. Jokainen jäsenvaltio voi päättää itsenäisesti, haluaako se ottaa tiemaksuja käyttöön vai ei. EU kuitenkin edellyttää, että autoilijan tulee voida toimia koko EU-alueen sähköisissä tiemaksujärjestelmissä yhdellä ajoneuvolaitteella ja yhdellä sopimuksella.

Ketä
koskee?


Suomen Kuljetus ja Logistiikka ry SKAL ei ota suoraan kantaa työryhmän selvitykseen, mutta muistuttaa peruslinjastaan.

– Viestimme on, että kotimaisen maantietavaraliikenteen kokonaiskustannus ei saa missään nimessä nousta, sanoo SKAL:n logistiikkapäällikkö Sakari Backlund.

Joidenkin mielestä polttoainevero huolehtii jo nykyään liikenteen oikeudenmukaisesta verotuksesta, eikä systeemiä saisi sörkkiä, jos se ei ole rikki.

Sakari Backlund lämpenee kilometripohjaiselle hinnoittelulle, "kunhan kokonaiskustannus ei nouse ja erityisesti suomalaisten kuljetusyritysten toimintaedellytyksistä pidetään huolta". Hän pitää liikenteen nykyverotusta kovana.

Kaikkinensa liikenteestä kertyy valtiolle arviolta kuutisen miljardia euroa vuodessa, mutta Backlundin mukaan huomattavan pieni osuus siitä ohjautuu enää tieinfrastruktuurin parantamiseen. Samaan aikaan infra heikkenee nopeasti.

Vielä ei ole edes varmaa, miltä osin tiemaksut koskisivat ammattiliikennettä. Murron on vaikea kuvitella, että se koskisi kaikkia. Esimerkiksi bussien ja taksien maksuttomuutta selvitetään.

Mutta SKAL:n edustama kuorma-autoliikenne on Murron mukaan se ryhmä, joka voisi olla maksujen piirissä, koska läpiajoliikenne on haluttu saada maksamaan infran ylläpidosta.

Raskas liikenne on ollut se kulkumuoto, josta yleisimmin on lähdetty liikkeelle tiemaksujärjestelmissä muun muassa Saksassa ja Sloveniassa. Ranska on tekemässä samoin.

Koska tiemaksuista on tulossa vero, rahat menisivät suoraan valtionvarainministeriölle. Rahoja ei voisi korvamerkitä tienpitoon, Helsingin Sanomat huomautti joulukuussa.

Kuljetusalan ammattilaisten liitto AKT ei kommentoi tiemaksuja.

– Tässä vaiheessa emme lausu asiasta mitään. Meiltä tullaan pyytämään lausunto asiasta ja valmistaudumme siihen tutustumalla perinpohjaisesti ehdotuksiin, kunhan ne valmistuvat. Eli lausumme sitten, kun on virallisen kuulemisen aika, AKT:n yhteyspäällikkö Hilkka Ahde vastaa kyselyyn.

Bensaverosta
ei pääse helpolla


LVM:n työryhmä on siis linjannut, että maksuista tulee vero. On kuitenkin auki, mitä tapahtuu muun muassa polttoaineverolle eli viime kädessä bensan hinnalle.

Alustavista skenaarioista kaksi käsittää pelkän kilometrimaksun, jolla on korvattu auto-, ajoneuvo- ja polttoainevero. Maksu määräytyisi ajan, paikan, ajoneuvon tyypin ja mahdollisesti myös ajotavan mukaan.

Työryhmä näkee kuitenkin bensaverolle vielä käyttöä. Sen uskotaan säilyvän pitkään jo pelkästään siksi, että siitä luopuminen edellyttäisi EU-maiden yksimielisyyttä.

– Yksi selvitettävä kysymys on, missä suhteessa kilometri- ja polttoaineveroa kerättäisiin. Teoreettiset mallit näyttäisivät viittaavan siihen, että tehokkaimmat ympäristö- ja valtiotaloudelliset vaikutukset saataisiin polttoaine- ja kilometriveron yhdistelmällä, Risto Murto sanoo.

Ostin hybridin ja
valtio rankaisee?


Kilometrivero tarkoittaisi, että autoilija voisi omilla päätöksillään vaikuttaa maksamiensa verojen määrään nykyistä enemmän.

Entä kun autoilija omalla päätöksellään ostaa hybridin tai sähköauton ja siten heikentää polttoaineveron tuottoa: Aiotaanko verotulojen lasku paikata veroja korottamalla ja rankaisemalla ympäristöystävällisen valinnan tehneitä?

– Tämä on keskeinen kysymys, johon etsitään ratkaisua ympäri maailmaa, Murto sanoo. Se on myös ministeriön työryhmän yksi kinkkinen haaste, johon ei ole vielä lopullista vastausta.

Työryhmän työssä on lähdetty siitä, että autoilijoilta kerättäisiin kokonaisuutena yhtä paljon veroja kuin aiemmin, mutta eri tavalla. Keskimääräistä vähemmän ajavat maksaisivat veroja vähemmän ja keskimääräistä enemmän ajavat maksaisivat vastaavasti enemmän.

Tiemaksujärjestelmän alustavat skenaariot

  • 0-vaihtoehto on nykyjärjestelmä (autovero+ajoneuvovero
    +polttoainevero)
  • Skenaario 1. Nykyverot + maksu (esim. silta-, tunneli tai alueellinen ruuhkamaksu)
  • Skenaario 2. Hollannin malli, kiinteät verot muuttuviksi (auto- ja ajoneuvovero km-maksuksi, polttoainevero ennallaan, voi sisältää myös alueelliset ruuhkamaksut)
  • Skenaario 3. Pelkkä kilometrimaksu (auto-, ajoneuvo- ja polttoainevero korvattu km-maksulla) ajan, paikan ja ajoneuvon tyypin mukaan
  • Skenaario 4. Kilometrimaksu ajan, paikan ja ajoneuvon tyypin mukaan sekä ajotavan mukaan
Lähde liikenne- ja viestintäministeriö

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    2. 2

      Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    4. 4

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Video: Saara Aallon hauska All I Want for Christmas –esitys villitsi kaikki

    9. 9

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    10. 10

      Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    4. 4

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    7. 7

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    10. 10

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    10. 10

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    2. 2

      Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    4. 4

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    4. 4

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. Näytä lisää