Digitoday

Valikko

Blackberry: Puheet Z10:n palautuksista puppua

Kanadalaisvalmistaja kiistää arvion, että sen uutta lippulaivapuhelinta palautetaan kauppoihin poikkeuksellisia määriä.
Blackberry torjuu tiukasti väitteen Z10-älypuhelimen merkittävistä palautusmääristä kauppoihin Yhdysvalloissa.

Detwiler Fentonin analyytikko Jeff Johnston totesi aikaisemmin tällä viikolla, että useat tärkeät kauppiaat ovat havainneet palautusten kasvaneen merkittävästi ja monessa tapauksessa jopa niin korkeiksi, että ne ylittävät Z10:n myynnin.

Blackberry totesi muun muassa Cnet News.comin mukaan, että arvio on "täysin väärä". Yhtiön mukaan palautukset ovat normaalilla tai hieman odotuksia paremmalla tasolla Yhdysvalloissa ja muualla ja linjassa muiden merkittävien älypuhelinten palautusten kanssa.

Blackberry, eli entinen Research In Motion, julkisti uutta käyttöjärjestelmää käyttävän Z10:n tammikuun lopussa. Puhelimen menestys ratkaisee pitkälti taloudellisissa vaikeuksissa olevan yhtiön kohtalon.

Yhdysvaltain markkinoille Z10 ennätti maaliskuun lopulla. Pian sen jälkeen alkoi ilmaantua arvioita, että operaattorit eivät ole vaivautuneet mainostamaan puhelinta ja, että se pölyttyy kauppojen nurkissa.

Pääjohtaja Thorsten Heins ei juurikaan auttanut Z10:n menekkiä, kun hän rupesi jo mainostamaan sen seuraajaa.

Blackberry pääsi yllättäen voitolle helmikuussa päättyneellä vuosineljänneksellään. Syynä oli yhtiön kulukuuri. Z10-laitteita toimitettiin miljoona kappaletta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    2. 2

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      19 kerrostaloa, 5 tonnia räjähteitä, 10 sekuntia: massiivinen purku-urakka tallennettiin videolle Kiinassa

    5. 5

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Gambian ex-presidentti lähti maanpakoon keskellä yötä – BBC: valtion kassasta kadonnut miljoonia

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

    10. 10

      Horoskooppi 23.1.2017

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    8. 8

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    9. 9

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    10. 10

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    8. 8

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    2. 2

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      19 kerrostaloa, 5 tonnia räjähteitä, 10 sekuntia: massiivinen purku-urakka tallennettiin videolle Kiinassa

    5. 5

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    6. Näytä lisää