Digitoday

Valikko

Facebookin kuva-arkistot päätyvät "kylmään tallennustilaan"

Facebook suunnittelee datakeskuksen rakentamista Yhdysvaltojen Iowaan. Hankkeen rakentamikustannukset ovat huikeat, mutta tiedossa on mielenkiintoista datansäilytystekniikkaa.

Facebook aikoo rakentaa valtavan datakeskuksen Altoonan kaupunkiin Iowan osavaltiossa. Iowan ja Nebraskan osavaltiot ovat kamppailleet jättihankkeesta, mutta datakeskus näyttää päätyvän Iowaan.

Kyse ei ole pikkurahoista. Projekti rakennetaan useassa osassa, mutta lopullisen hintalapun uskotaan nousevan jopa 1,5 miljardiin dollariin (noin 1,2 miljardia euroa).

Des Moines Register on saanut tietoja kahdelta osavaltion lainsäätäjältä. Heidän mukaansa Facebookin tavoite on korkealla – rakentaa maailman edistyksellisin datakeskus.

Tarkempia teknisiä yksityiskohtia ei ole kerrottu, mutta Facebook on alkanut toisessa datakeskuksessa hyödyntää niin sanottua ”kylmää tallennusta”.

Facebookissa on esimerkiksi satoja miljardeja valokuvia, joista suurta osaa ei haeta pitkiin aikoihin. ”Kylmässä tallennuksessa” tällainen materiaali on laitteilla, jotka ovat unitilassa, kertoo The Oregonian -lehti.

Ne käynnistetään vain silloin, kun aineistoa ladataan. Tämä säästää energiassa ja myös laitekustannuksissa. Samanlaisia moderneja tekniikoita on tarkoitus käyttää uudessa datakeskuksessa.

Tärkeää Facebookille on myös vihreys ja energiansäästö. Tämä on yksi syy datakeskuksen sijainnin valintaan. Facebook tarvitsee datakeskukseen runsaasti vettä. Tarkoitus on ilmeisesti käyttää energiatehokasta vesijäähdytystä.

Sähköä hankitaan ainakin osittain tuulivoimasta. Facebookia on aiemmin kritisoitu hiilivoimalla tuotetun sähkön käytöstä.

Yhtiö vakuuttaa, että se pyrkii käyttämään uusissa datakeskuksissa uusiutuvaa energiaa niin paljon kuin mahdollista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Näin suomalaiset kommentoivat eri ammatteja - 45 enemmän tai vähemmän fiksua reaktiota: ”Kyllikki Saaren murha on yhä ratkaisematta”

    6. 6

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    7. 7

      Meeri, 20, teki todellisen joulun hyvän työn – Keräsi kaksi autollista tavaraa hädänalaisille

    8. 8

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    9. 9

      Poliisilla mittava operaatio Kerimäellä – Tuntematon ampui kohti taloa ja autoa

    10. 10

      Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    7. 7

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    8. 8

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    9. 9

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    10. 10

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Näin suomalaiset kommentoivat eri ammatteja - 45 enemmän tai vähemmän fiksua reaktiota: ”Kyllikki Saaren murha on yhä ratkaisematta”

    6. Näytä lisää