Digitoday

Valikko

"Omenavarkaat" pysäytettävä: New York huutaa Applea apuun

Uhri voi menettää jopa henkensä iPhonen ja Applen muiden iOS-laitteiden varkauksissa New Yorkissa. Osavaltion oikeusministeri pyytää Applelta, mutta myös Googlelta ja Samsungilta apua.
Ongelman on nostanut esille New Yorkin oikeusministeri Eric T. Schneiderman. Hän kertoo, että New Yorkin kaupungissa yleistyy väkivaltaisten katurikosten muoto, josta käytetään nimeä ”Apple Picking” (omenan poiminta).

Nimi juontuu siitä, että ongelma liittyy erityisesti Applen mobiililaitteisiin.

Viime vuoden tammikuun ja syyskuun välisenä aikana New Yorkin poliisille ilmoitettiin 11 447 tapausta, jossa käyttäjältä varastettiin iPhone-puhelin tai muu Applen iOS-laite. Lukema nousi edellisvuodesta melkein 3300 laitteella.

Metroissa ja busseissa varastetuista elektronisista laitteista 70 prosenttia on Applen laitteita.

Kokki kuoli

Schneiderman toteaa, että kyse ei useinkaan ole vain laitteen menettämisestä. Esimerkiksi viime vuoden huhtikuussa New Yorkin modernin taiteen museon 26-vuotias kokki tapettiin hänen iPhonensa vuoksi, kun hän oli matkalla kotiinsa Bronxiin.

Monissa tapauksissa ryöstöt ovat olleet väkivaltaisia ja niihin on saattanut liittyä esimerkiksi teräaseita.

Osavaltio pyytääkin nyt apua Applelta, Googlelta ja Samsungilta. Niitä pyydetään esimerkiksi kehittämään tekniikkaa, jolla varastettujen laitteiden käyttäminen vaikeutuisi.

Nykyisin rikolliset pyyhkivät varastetun laitteen puhtaaksi, ja myyvät sen sitten jopa sadoilla euroilla. Viranomaiset uskovat, että jos varastettujen laitteiden myyntiä vaikeutettaisiin teknisillä ratkaisuilla, ongelma voisi pienentyä.

  • iPhone
  • Varkaudet

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    2. 2

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    3. 3

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    4. 4

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    5. 5

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    6. 6

      Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

    7. 7

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    8. 8

      Suomen ykköstykki ei hiihdä pariviestiä – Aino-Kaisa Saariselle aukesi mitalisauma

    9. 9

      Sastamalan surmakuski peitti kasvonsa oikeudessa – vangittiin epäiltynä kahdesta taposta

    10. 10

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    4. 4

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    7. 7

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    8. 8

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    9. 9

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    10. 10

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antamansa lupauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    2. 2

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    3. 3

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    4. 4

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    5. 5

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    6. Näytä lisää