Digitoday

Valikko

Syyttäjä lähti Pirate Bayn verkko-osoitteiden perään

Yleinen syyttäjä haluaa takavarikoida The Pirate Bayn verkko-osoitteet valtiolle.

Ruotsin.se-päätteistä vastaava Stiftelsen för Internetinfrastruktur (IIS) kertoo erikoisesta tapauksesta sivuillaan. Järjestön mukaan yleinen syyttäjä on nostanut oikeushaasteen Tukholmassa. Siinä pyydetään kahden .se-päätteisen osoitteen takavarikointia.

Syyttäjä haluaa, että thepiratebay.se- ja piratebay.se-osoitteet takavarikoidaan valtion haltuun. Näin näiden osoitteiden toiminta loppuisi, mikä voisi hankaloittaa pääsyä laittomaksi todetulle sivustolle.

IIS ei ole ilahtunut oikeushaasteesta. Toimitusjohtaja Danny Aerts kirjoittaa, että hänen tietojensa mukaan tällaisia keinoja ei ole käytetty aiemmin Euroopassa.

Aerts muistuttaa, että .se-päätteisiä osoitteita on jakelussa 1,3 miljoonaa. Rekisteröijän mielestä osoitejärjestelmää ei pitäisi vetää mukaan oikeuslaitoksen ja mahdollisesti rikollisten toimijoiden välisiin kiistoihin. Myöskään nettiosoitteiden takavarikoinnin tai pysyvän estämisen oikeudelliset näkökohdat eivät ole aivan yksinkertaisia.

Ruotsin yleinen syyttäjän käyttämä keino ei kuitenkaan ole ainutlaatuinen. Yhdysvalloissa viranomaiset ovat turvautuneet toistuvasti .com-nettiosoitteiden takavarikointiin. Oikeuden päätöksillä on kerralla takavarikoitu kymmeniä nettiosoitteita.

Ruotsissa tapauksen käsittely jatkuu kesäkuun alussa. Osoitteiden rekisteröijän täytyy silloin antaa vastineensa oikeudelle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    3. 3

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    4. 4

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    5. 5

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    6. 6

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    7. 7

      Naapurien uskomaton riita: Käsi jäi auton oven väliin – mies raahautui 270 metriä pitkin hiekkatietä

    8. 8

      Kirjaston kirja palautettiin 120 vuotta myöhässä – näin suuri jättisakko lainaajalle olisi kertynyt

    9. 9

      Kela tarkistaa äitiyspakkausten potkupuvut – valitusten mukaan puvuissa vauvoja raapivia piikkejä

    10. 10

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    8. 8

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    9. 9

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    10. 10

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    3. 3

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    4. 4

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    5. 5

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    6. Näytä lisää