Digitoday

Valikko

Tietosuoja muuttuu, suomalaisfirmat ulapalla

Tietosuojalait ovat muuttumassa eri tavoin, mutta suomalaiset yritykset ovat asiasta huonosti perillä. Tilannetta selvitti kotimainen tietoturvayhtiö Trusteq.
Euroopassa ollaan uusimassa tietosuojaan liittyvää lainsäädäntöä merkittävällä tavalla. Muutoksista on tavalliselle kansalaiselle paljonkin iloa, mutta yrityksille uusia murheita ja huolehdittavia asioita.

Merkittäviä EU:n tietosuoja-asetuksen tuomia muutoksia ovat muun muassa velvollisuus ilmoittaa tietovuodoista ja muista tietosuojan loukkauksista sekä tietosuojavastaavan nimittäminen. Tietosuojan laiminlyönnistä voi kolahtaa maksettavaksi sakkoluonteinen maksu, joka voi olla enimmillään miljoona euroa tai kaksi prosenttia yrityksen maailmanlaajuisesta liikevaihdosta.

Uuden asetuksen mukaan tietovuodoista täytyy ilmoittaa jatkossa viranomaisille 24 tunnin kuluessa tai perusteltava ilmoituksen viivästyminen. Aiemmin ilmoitusvelvollisuus on perustunut sähköisen viestinnän tietosuojalakiin ja koskenut valtaosin vain teleoperaattoreita.

– Lakiuudistuksen ilmoitusvelvollisuus on erittäin tervetullut uudistus. Suomessa tapahtui 2012 todella monta tietovuotoa, mutta näistä huolimatta tietovuodot eivät huoleta suomalaisia yrityksiä, Trusteqin hankejohtaja Tomi Mikkonen sanoo.

Uusi tietosuoja-asetus vaikuttaa kaikkiin suomalaisiin yrityksiin ja organisaatioihin, joissa käsitellään henkilötietoja. Se on korvaamassa henkilötietolain. EU-kansalaisille asetus on tuomassa enemmän oikeuksia itsestään kerättyihin tietoihin. Tulossa on esimerkiksi mahdollisuus tietyin poikkeuksin vaatia kaikkien itseämme koskevien tietojen poistamista.

Kyselyn mukaan suomalaisyrityksistä puolet ei ole edes tietoisia lain tulevista muutoksista. Runsas neljännes tosin arveli, ettei tunne edes nykyisen lain rekisterinpitäjälle asettamia vaatimuksia.

Innolinkin toteuttamaan kyselyyn vastasi yhteensä 91 edustajaa suomalaisista yrityksistä. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

    4. 4

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    7. 7

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    8. 8

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    9. 9

      Anna Abreu julkaisi viehkeitä bikinikuvia – luksuslomailua miljoonakaupungissa

    10. 10

      Vuoden kokeilu: peltipoliisien otetta Kehä I:stä kiristettiin – valtava vaikutus ylinopeuksiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    4. 4

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    5. 5

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    6. 6

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    7. 7

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    8. 8

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    9. 9

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    10. 10

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

    4. 4

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. Näytä lisää