Digitoday

Valikko

Pornoa Glassiin, Google ryntää torjumaan

Google Glass -virtuaalilasit etsivät omaa paikkaansa teknologisessa ja sosiaalisessa maailmassa. Ensimmäinen pornosovellus laseille julkistettiin maanantaina. Muutama tunti myöhemmin Google julkaisi pornokiellon.

Aikuisviihdettä menestyksellä Android-maailmaan tuottava MiKandi julkaisi maanantaiaamuna virallisesti ensimmäinen sovelluksen Google Glassille. Muutamaa tuntia myöhemmin Google kielsi pornografiset sovellukset muuttamalla Glassin sovellussääntöjä, CNN uutisoi.

MiKandi, joka mainostaa itseään ensimmäisenä ja suurimpana aikuisviihteen sovelluskauppana,  sanoo noudattaneensa Googlen asettamia sääntöjä tehdessään virtuaalilasisovellusta. Se ilmoitti mukautuvansa myös uusiin sääntöihin. Toistaiseksi sovellus on edelleen toiminnassa ja sillä on muutamia käyttäjiä.

Aikuisviihteen tuottaja sanoi halunneensa laajentaa käyttäjän näkökulman tavallisesta henkilökohtaisesta myös toisen henkilön näkymään.

MiKandin toimitusjohtaja Jesse Adams sanoo yrityksen blogissa, että yli 10 000 ihmistä on vieraillut Glass-sovelluksen etusivulla ja tusina käyttäjää on hankkinut sen.

– Emme hyväksy Glassware-sisältöä, joka sisältää alastomuutta, kursailematonta seksuaalista toimintaa tai avoimen seksuaalista materiaalia, Google Glassin kehittäjien säännöissä sanotaan.

Samassa kohdassa kielletään lapsiporno ja luvataan ilmoittaa siitä viranomaisille ja sulkea lapsipornon levitykseen syyllistyvien Google-tilit.

Säännöt kieltävät myös tarpeettoman väkivallan, vihapuheen ja uhkapelin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Europolin joulukalenterissa perjantaina suomalainen – kuka pakoileva rikollinen luukusta paljastuu?

    4. 4

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    5. 5

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    6. 6

      Mick Jaggerista, 73, isä kahdeksatta kertaa

    7. 7

      Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

    8. 8

      F1-pomolta tyly arvio Nico Rosbergista

    9. 9

      Epäonnistuneista kauneusleikkauksista tunnettu kissanainen-Jocelyn, 76, pidätettiin – viilteli miesystäväänsä, 49, saksilla

    10. 10

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    7. 7

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    8. 8

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    9. 9

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    10. 10

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Europolin joulukalenterissa perjantaina suomalainen – kuka pakoileva rikollinen luukusta paljastuu?

    4. 4

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    5. 5

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    6. Näytä lisää