Digitoday

Valikko

Oulu kaikista älykkäin? Ei vieläkään

Oulu hävisi toisen kerran peräkkäin loppusuoralla kansainvälisen kilpailun, jossa haetaan maailman älykkäintä yhteisöä.

Intelligent Community Forum palkitsi hetki sitten maailman älykkäimmän yhteisön Manhattanilla New Yorkissa. Kuten viime vuonna, Oulu oli yksi seitsemästä finalistista.

Mutta voitto meni jälleen muualle. Viime vuonna parhaaksi valittiin Riversiden kaupunki Kaliforniassa ja nyt Taichung City Taiwanissa. Myös Taichung City oli toista kertaa peräkkäin finalistina.

Oulu oli tehnyt vaikutuksen
ICF:n johtohahmoon John Jungiin, joka oli yksi eri yhteisöissä vierailleista arvioijista. Mutta lopputulokseen vaikutti moni muukin asia, kuten ulkopuolisten konsulttien arviot.

ICF:n arvioinnin painopisteet olivat alueen langattomat yhteydet, väestön koulutustaso sekä koulutustarpeisiin reagointi, digiyhteisön laaja-alaisuus sekä kaupungin sähköiset palvelut.

Oulun kohdalla nostettiin esiin kaupungin kyky uusiutua keskellä perinteisesti tärkeän toimijan Nokian merkittäviä supistuksia.

Oulu katsoo, että sen vahvin valtti kisassa oli 3d-teknologiaosaaminen, jota Oulussa on kehitetty niin 3d-internetin, 3d-kaupunkisuunnittelun, 3d-pelien, kuin 3d-terveysteknologian työkalujen innovaatioissa.

  • älykaupunki

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    2. 2

      MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

    3. 3

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    4. 4

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    5. 5

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    6. 6

      Kuvat: 18-vuotias menetti autonsa hallinnan ja aiheutti rajun nokkakolarin – 2-vuotias lapsi joutui sairaalaan

    7. 7

      Oscar-hulina oli liikaa uimapukumalli Chrissy Teigenille – nukahti kesken gaalan: Kuvat uinuvasta kaunottaresta leviävät somessa

    8. 8

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    9. 9

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    10. 10

      Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    7. 7

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    10. 10

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    2. 2

      MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

    3. 3

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    4. 4

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    5. 5

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    6. Näytä lisää