Digitoday

Valikko

Näinkin voi tehdä: Ensin katosi Youtube, kohta koko Google?

Googlen palvelut voivat joutua kiven alle Pakistanissa, jos maan uusi it-ministeri toteuttaa uhkauksensa.
Googlen Youtube-videopalvelua viime syksystä sensuroinut Pakistan saattaa estää kansalaisilta nettijättiläisen kaikki muutkin palvelut.

Uhkasta kertoo muun muassa Times of India. Tuore it-ministeri Anusha Rahman Khan totesi heti virkaan astuttuaan, että Google voidaan kieltää kokonaan, jos yhtiö ei poista "jumalaa pilkkaavaa ja kyseenalaista materiaalia" Youtubesta.

Google selvittää Pakistanin Daily Times -lehdelle, että rienaavaa sisältöä ei poisteta videopalvelusta. Yhtiön edustajan mukaan Google on kyllä rakentamassa Youtubesta lokalisoitua versiota pakistanilaisille, mutta työ vie aikaa.

Lokalisoidun version myötä Google voi tarkan analyysin jälkeen estää pääsyn videoihin, jotka ovat paikallisen lain mukaan kiellettyjä.

Toistaiseksi Pakistanissa voidaan tarjota vain Youtuben globaalia versiota, joka ei ole käytettävissä ilman vippaskonsteja. Syynä on viime syyskuussa voimaan astunut Youtube-esto, joka johtuu islamin vastaisesta ja runsaasti vihaa maailmalla aiheuttaneesta videosta.

Viime vuoden lopussa Youtube teki paluun, mutta vain kolmeksi minuutiksi.

  • Sensuuri

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Maahanmuuttovirasto karsii vastaanottokeskuksia – katso lista paikkakunnista

    4. 4

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    5. 5

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    6. 6

      Tarkista tämä iPhone-asetus: Saattaa aiheuttaa yllättävän laskun

    7. 7

      38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

    8. 8

      ”Me lähes tapoimme MM-hiihdot Lahdessa viimeksi” – Hiihtopomolta kovaa tekstiä dopingskandaalista

    9. 9

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    10. 10

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    10. 10

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Maahanmuuttovirasto karsii vastaanottokeskuksia – katso lista paikkakunnista

    4. 4

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    5. 5

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    6. Näytä lisää