Digitoday

Valikko

Hallitus alkaa puuhata nettiäänestystä

Hallitus toivoo äänestysaktiivisuuden lisääntyvän nettiäänestyksellä. Sen hyviä ja huonoja puolia aletaan selvittää.
Kuntalain valmistelussa ministerityöryhmä on linjannut käynnistettäväksi valmistelun, joka mahdollistaa internet-äänestämisen vaaleissa sekä kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisen sähköisesti.

Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) esitteli kuntalain uudistuksia jo viikko sitten. Perjantaina Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskuksen (Tieke) tutkimus- ja kehittämisjohtaja Jyrki Kasvi nosti asian uudelleen esille Facebookissa ja kummasteli, ettei tätä ole aiemmin huomattu.

Valmistelussa kiinnitetään erityistä huomiota tietoturvakysymyksiin, sanoo selvityksen hallitukselle tehnyt valtiovarainministeriön erityisasiantuntija Olli-Pekka Rissanen. Rissanen toimii tällä hetkellä myös Tieken hallituksen puheenjohtajana.

Rissanen on selvittänyt sähköisiä äänestysautomaatteja äänestyspaikoilla sekä kokonaan nettiäänestämistä. Jälkimmäiseen on mennyt tiettävästi vasta Viro.

– Internet-äänestäminen olisi monella tapaa iso hyppäys. Nyt vaihtoehtoja lähdetään tutkimaan.

Aiemmin Suomessa kokeiltiin kuntavaaleissa sähköistä äänestämistä muutamissa kunnissa. Kokeilussa perinteinen kynällä ja paperilla äänestäminen korvattiin sähköisellä päätteellä.

Olli-Pekka Rissanen sanoo, että nettiäänestämistä halutaan selvittää, koska sen toivotaan lisäävän äänestysaktiivisuutta.

Tärkeä osa selvityksiä on tietoturva ja kansalaisten luotettava tunnistaminen. Julkisessa keskustelussa on pelätty, että kotona äänestäessä esimerkiksi vanhuksia voitaisiin painostaa äänestämään muuta ehdokasta kuin haluavat. Siksi Virossa nettiäänestyksen voi tehdä useaan kertaan, ja viimeinen ääni jää voimaan.

Toisena etuna nettiäänestämisen uskotaan tulevan myös paljon halvemmaksi kuin perinteiset vaalit, vaikka laskelmia ei säästöistä vielä olekaan. Vuoden 2011 eduskuntavaalit maksoivat kunnille ja valtiolle yhteensä noin 26 miljoonaa euroa.

Tavoitteena on, että nettiäänestämisen mahdollisuus huomioitaisiin jo valmisteilla olevassa kuntalaissa, joka pitäisi saada kasaan vielä tällä hallituskaudella.

Nettiäänestäminen kodeissa ja muualla paikasta riippumatta ei ole toteutumassa vielä niin pian eli kevään 2015 eduskuntavaaleissa.

Valtiovarainministeriön kuntalain uudistuksen demokratiajaosto esittää harkittavaksi muitakin uudistuksia, kuten äänestämisen ikärajan laskemista 16 vuoteen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    5. 5

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    6. 6

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    7. 7

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    8. 8

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    9. 9

      Venäläismalli haastoi miljonäärirakkaansa oikeuteen, kun tajusi miehen halunneen vain seksiä – miehellä aivan eri näkemys suhteesta

    10. 10

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    7. 7

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    5. 5

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    6. Näytä lisää